Helsinki Midnight Run 2013

31.8.2013 Senaatintorilla

Olipa jännittävää lähteä kesän toiseen kympin kisajuoksuun! Ensimmäinen päättyi keskeytykseen jalkaongelmien vuoksi, ja puheet kohenneesta kunnosta on lipsahdelleet niin omasta kuin miehenkin suusta vähän suuntaan jos toiseenkin... Välillä pitäisi siis pystyä lunasta maan uskottavuutta ihan suoritteiden merkeissä.

Jännitti siis. Sekin, että toissapäivänä tuli singuttua omalle kunnolle aika vaativa ja pitkä pyörälenkki. Ja se, että vessajonot ennen starttia eivät vain liikkuneet tarpeeksi nopeaan! Pikku pissahätä päällä matkaan? Keskellä Helsinkiä ei tullut muitakaan toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja mieleen.

Olen meidän taloudesta se vähemmän kisakokemusta omaava aikuinen. Onneksi mieheni osaa jännittää myös vaimon suoritusten puolesta sen verran, että selvitti minulle lähtöryhmäni tason, ja neuvoi hakemaan lähtöpaikan ihan ryhmän keulilta. Tämä on kuulemma yksi tärkeimpiä tekijöitä onnistuneen kovavauhtisen kisan kannalta. Nyt tiedän sen itsekin.

Viisi minuuttia ennen starttia hylkäsin haaveen vessaanpääsystä, ja siirryin lähtöryhmän kärkipäähän kauhistelemaan tekemättä jäänyttä alkulämmittelyä. Ei ole kyllä otolliset lähtökohdat, ei, ajatuksissa pyöri, mutta muutamalla kyykkyhypyllä sain sentäs lähtösykkeet nostettua pk-plus-tasolle. Happojensieto ei ole minun vahva alue. Onneksi startti salli sadan metrin hölkän ennen lähtöviivan ylittämistä, ja alku juostiin alamäkeen. Ehkä tämä vielä tästä...

Aloitin tietoisesti melko kovaa, ensinnäkin hyvän aseman saamiseksi ja toisaalta alamäkivoittoisuuden myötä. Kannatti. Tähtitorninmäen jyrkän nousunkin ennen kahden kilometrin kohtaa hipsuttelin vielä aika reippaasti, samoin seuraavan alamäen. Kolmen kilometrin väliaika enteili loppuaikaa 45 minuuttiin. Sain onneksi vauhdin vakioitua n. 4:47-tasolle seuraavalle neljälle kilometrille.

Ne seuraavat neljä kilsaa olivatkin ehkä koko kisan vaikeimmat. Matkan lyhyys oli tiedossa, mutta tuntui silti niin pitkältä! Seudut oli periaatteessa tuttuja vanhoja lenkkireittejä, mutta pimeässä ja näin napsakassa vauhdissa en pysynyt kartalla yhtään. Tasaiset alkoi tuntua ylämäiltä, ja aloitin mantran "what goes up, must come down..." Kun Katajanokalta päästiin pois ja seitsemän kilometrin väliaikamatto oli ylitetty (33:04), alkoi pitkä suora Krunikan rantaa Kallioon päin. Onneksi ei tuullut! Yritin silti pysytellä edellämenevien selkien suojissa, aina kun vauhti tuntui riittävältä. Ja oikeastaan koko ajan se tuntui riittävältä - silti välillä huomasin väkisin ohittaneeni taas yhden selän. Pöö, miksi?

Käytiin kääntymässä sillan alta ja tehtiin pieni nousu Krunikan kaduilla, ei mitään hajua millä kaduilla... Huusin itselleni mielessäni, että nyt ei ole aika löysätä, joskus tämä homma on tehtävä loppuun asti, ja seuraavalla yrityksellä joutuisi taas juoksemaan nämä jo juostut 8,5 kilometriä uudelleen... Tuuli oli ehkä vielä myötäisempi, kun tultiin taas Krunikan rantaan, ja onnistuin kiristämään vauhtia hieman. Kirosin taas kerran lähtöalueen pitkät vessajonot, kun vauhdinlisäys alkoi sekoittaa mahaa entisestään. Luulin jo, että rannan jälkeen painellaan yhtä soittoa maaliin torille saakka, ja olin oikein pettynyt kun vielä käännyttiinkin ylämäkeen ennen toria. Huomatakseni, että se olikin juuri se suorin reitti isolle kirkolle!

Kotona oli mukava tuulettaa hyvin mennyttä kisaa!

Maali siis tulisi! Näin virallisen aikakellon, ja huokaisin, jäljellä oli turvalliset 15 sekuntia bruttoaikaa 48 minuutin alitukseen. Ja... Hups, sitten niitä sekunteja olikin enää viisi! Viimeiset askeleet piti puskea ihan tosissaan, että tavoitteeseen pääsy (alle 48 min) varmistui. En muistanut ollenkaan, oliko lähdössä nettoaikaa mittaava maton ylitys vai ei. Olihan se, kun maaliintulon, tuuletuksen, oluthörpyn ja wc:n jälkeen pääsin lopulta kysymään nettoaikani katsomossa odottaneelta mieheltäni. 47:22 on hyvä uusi ennätys, joka kismittää viime aikojen urheilutuloksista selvästi vähiten! Olin maalissa oikein ylpeä, ja usko omaan tekemiseen oli palautettu!

Kiitos HMR:lle hienosta kisasta ja tunnelmallisesta reitistä! Taidan tulla uudestaankin kokeilemaan. Nyt mielin käymään syksyä eteenpäin, saa nähdä miten puolimaratonin ja maratonin suhteen selvitään. One down anyway!

Juonesta kiinni... MTB

Pääsin hiljan vähän vahingossa mukaan Suomen ehkä kovimpaan naisten pyörälenkkiporukkaan! Lause ansaitsisi ehkä toisen ja kolmannenkin huutomerkin peräänsä... ja lisäyksen, jotta kuuluu porukkaan yksi mieskin. Eilen oli tulikokeen aika, ja kyllä jännitti keltanokkaa ennen lenkkiä! Eikä ihan syyttäkään.

Oli ehkä justiin hyvä, että eka lenkki ajettiin minulle ihan kokemattomassa maastossa. Piti ottaa vastaan mitä polulla tuli... Ja yrittää selvitä jotenkin. Joku ero siinä on, että ajaa huippunaisajajien perässä sen sijaan, että roikkuu oman miehen peesissä. Miksi lie? Ekan alamäen jälkeen pysähdyttiin päästämään minulta renkaista ilmaa puolet pois, ja satulaa laskettiin. Muistan, että sanoin jo ensimmäisen viiden minuutin polkuajon jälkeen, että onpa vaan teknistä polkua minulle. Ja paljon enemmän oli luvassa! :)

Pääsääntöisesti alamäet on pelottaneet enemmän kuin ylämäet. Niin on edelleen. Ylämäissä kiville hyppäykset tuntuivat ensin mahdottomilta, eikä kallioille kiipeämisessä riittänyt usko, että päälle voi päästäkään... Aika pian aloin kuitenkin uskaltaa yrittää muiden perässä, ehkä siksi, että se näytti niin helpolta! Opin jotakuinkin tunnistamaan kynnykset, joiden päälle kipuamista ei tarvinnut enää kovinkaan jännittää. Tytöt opastivat, kannustivat ja kehuivat mahtavasti! Satulaa laskettiin vielä vähän lisääkin.

Alamäissä hirvitti, pienimmissäkin, kun kaikissa tuntui olevan kivikko valloillaan. Välillä annoin itselleni tauon tangon puristamisesta, mutta useassa kohdassa myös yritin tosissaan laskea, ja ylitin uskallusrajaa. Penkin takaa ajelin ison osan mäistä, vaikka muut tietysti paineli painopiste keskellä menemään!

Ajettiin reilu tunteroinen polkua suuntaansa, ja sama pätkä takaisin. Ennen kääntöpaikkaa oli matkalla vielä ns. seikkailijan mäki, reitinnäyttäjän niin nimeämänä. Ei puhettakaan, että olisi päässyt ylös - tai alas - ajamalla! Hyvä että tunkkaamalla saavutti huipun... Vaadin päästä alas aitiopaikalle katsomaan, kun lenkkiremmi lasketteli paluumatkalla jyrkältä alas! Ihan mahtavaa, miten jotkut osaa! Kai se on myönnettävä, että tuommoinenkin on mahdollista, kun monta ihmistä sen silmien edessä tekee. Taitaa mennä vuosi, toinen ja kolmaskin, ennen kuin uskallan itse moista edes harkita.

Loppua kohti alkoi voimat ja sietokyky ehtyä niin fyysiseltä kuin henkiseltäkin puolelta, mutta jotain silti sykki mielessä. Olen ajanut maastopyörällä vielä melko vähän, mutta mennyt kyllä ennenkin vastaavia polkuja. Ja aina taluttanut hankalat paikat! Nyt uskalsin kokeilla vaikka mitä, ja huomasin, että niin vain monesta kohdasta pääsee myös ajaen, vieläpä melko ookoosti ja turvallisesti. Viikon päästä häämöttää edessä ensimmäinen XCM-kisa. Sitten katsotaan, tuleeko uusia uskalluksia ja siivittävätkö nämä eiliset treenit kilpailukykyiseen menoon! Mieli siitä, että maastopyöräilyn osuutta pitää lisätä, vahvistui. Lupauksen "olla parempi pyöräilijä ensi kesänä" suhteen ollaan hyvässä vauhdissa!

Snowflakesseikkailu 2013

Tuusulassa 18.8.2013

Tämän vaimon pitkä kisatauko sai mieluisan päätöksen, kun aviomies ehdotti yhtiskää seikkailua Snowflakes-radalla. Todellakin! Treenipaineet kohdistuivat suurimmilta osin pyöräilyyn, jossa tasoeromme on enin. Mitä teknisempää, sitä jojompaa...

Reitin suunnittelu toteutettiin kuitenkin yhdessä :)

Hyvässä sovussa jaettiin roolit niin, että vauhdinpitäjä on myös suunnistaja, ja vaimo pysyköön perässä väkisin. Prologi oli juoksua, ja mukavaa sprinttimallista suunnistusta. Kivaa ja meille sopivaa, vaikka sykkeet huitelikin aika korkealla! Jännityksen piikkiin menköön.
Prologista pätkittiin suoraan patikkasuunnistusosuudelle. Pieni tahdin tasaaminen tehtiin, mutta analyysistä katsottuna hyvin kipitettiin kärjen takana tulevan jonkinmoisen pääjoukon kärkipäässä... Intin temppurata oli muuten yllättävän jännä ekaa kertaa mentynä, ja nosti taas sykettä vähän lisää. Oho, pitäisi tätäkin näköjään treenata! Aikaa vaihdossa hölkän jälkeen oli kulunut tasan tunti.

Pyöräosuus. Ennakkoon tätä hymisteltiin osuuksista eniten; pyöräsuunnistus ei ole vielä meidän kaksikon vahvuus, ja kun se vauhti ja tekniikkakin tuottaa välillä allekirjoittaneelle tuskanhikeä... Oli yritetty sopia oikeanlaisen kannustamisen periaatteista matkasopua ajatellen. Kahdessa tunnissa ehtikin kyllä tapahtua monenlaista! Minä tarvitsin välillä kiritystä ja jalkauduttaessa "hölkkää edes" -komentoja, Juha-kartturi puolestaan toppuuttelua ja mieluummin järjenpalautuspysäytyksiä. Onneksi pyörärallin keskivaiheilla oli erikoistehtävä, suunnistus neljäntonnin kartalla, sisältäen käynnit kaikkien mahdollisten sorakekojen (soravuorten?) päällä. Pyörällä liian helpolla päässytkin sai purkaa energiaylijäämää! Lykkyä, että kisavietin vienti oli tässä kohdassa halpaa, eikä johtanut kuin noin minuutin pummiin lammelta pois lähdettäessä. Ja taas osat vaihtui, vaimon polkuvoiman rajalla mentiin...

Aina vain tahtoo tulla jotain spekuloitavaa.
Joko suunnitellussa, tai viimeistään toteutetussa reitissä!

Pyöräilyn loppuun tehtiin ärrrsyttävä pieni jahkailulenkki, niin että vertailuporukka pääsi karkaamaan parin minuutin päähän. Melontaosuus oli selkeä ja yllättävän raskas: päätä kiristi kun ei saatu tarkkaa näkymää edellä meneviin. Että olivatko meidän sarjaa vaiko eivät! Taas piti toista muistuttaa rivakasta tahdista useampaan kertaan, ja toista toppuutella liioista vauhdinpelastusyrityksistä. Melonta taisi omia puolisen tuntia, koko osuus reilut 50 minuuttia.

Maalissa kokonaisaika näytti 3:58, ja arvioimme sijoituksen osuneen nipin napin parinkympin sakkiin. Illalla myönnettiin kisa-arvioon vielä pieni plussa, kun sijoitus olikin jopa 15. Samalla aikoja vertaillessa alkoi muistiin palautua kävellen otettuja askelia, ja kismitys nousi. Hankalaa! Etenkin maastopyöräily tuntuu olevan vaikea kisalaji vähillä treenitunneilla. Aina luulee ajavansa voimiensa äärirajoilla, mutta maalissa miettii, että olisi voinut puristaa vielä parissa tai kymmenessä kohdassa vähän lisää.

Loppukiteytyksen "hieno tapahtuma ja hyvä kilpailutreeni" jatkoksi: vielä on varaa treenata varsinkin maastopyöräilyä, ja samalla miettiä, mikä suunta on pururadalla myötä- ja mikä vastapäivään. Kiitokset Snowflakesille mahtavista järjestelyistä ja loistavasta kisatunnelmasta!