Viimeinen lomaviikko eli hiihtoviikko eli hiihtolomaviikko 3/2014
Urheilukevään kalenteriin merkatuista kuukausittaisista isoista treeneistä ensimmäinen, hiihtoviikko Levillä, on nyt takana. Suunnitelman mukaan meni, jopa vähän tavoitetta paremminkin. Latukarkeloiden jälkeen on jo siirrytty Etelä-Suomeen sulalle maalle ja hypätty taas pyörän selkään. Mukava on siis palata vielä hetkeksi kertaamaan Lapin taikaa ja sitä, miten hiihtelyt lopulta menivätkään.
Hiihtolomaviikoista Levillä on menneinä vuosina nautittu useanlaisissa tunnelmissa. Milloin on ollut tavoitteena tyhjentää aivot työkuormituksesta, milloin hiihtää läpi koko latukartta, milloin suksia Ylläkselle ja/tai sieltä Leville; toistaiseksi kerran mökkiseuralaiset ovat osallistuneet Lapponia-hiihtoon. Tänä vuonna asetelma oli taas omalla tavallaan jännittävä, sillä loman ajankohta oli allekirjoittaneen viimeinen hoitovapaan viikko, ja nuoremman polven viimeinen viikko ennen päiväkodin aloittamista. Loistava sauma lepuuttaa mieltä kauniissa maisemissa, siis!
Kun nyt kevään mittaan on tullut mietittyä treenaamista aiempaa paremmin, suunniteltua ja toteutettua suunnitelmia, oli yhdenlainen suunnitelma laadittuna myös tälle hiihtoreissulle. Ja hyvin meni, kuten sanottua: yhteensä 22 tuntia ja 219 kilometriä kertyi ladun pinnalla liitelyä. Tarkoitus oli ottaa tosi tosi rauhallisesti ainakin alkuviikko, tai ainakin joka toinen päivä. Suunitelma toimi superhyvin siksikin, että vakituinen kämppäkaverini kotoa oli ilmoittautunut Saami Ski Raceen loman lopettajaisiksi, ja piti sitä silmällä pitäen lappamishalunsa kohtuullisina hiihtelemällä lähes koko viikon lähes pelkästään vaimonsa perässä.
Vaimon
hiihtovauhti vaihteli: ensimmäisellä lenkillä intoa piisasi, kun edellisestä hiihtolenkistä oli aikaa reilu kuukausi. (!) Yhdelle päivälle oli sovittuna päiväkotielämää ajatellen oikein pitkä lenkki, jotta sekä lapsi että äiti saisivat edes yhden pehmeän laskun päivän harjoitellakseen erossaoloa. Tuolla lenkillä maltettiin viipyä kuutisen tuntia, josta hiihtoaikaa vajaat viisi tuntia. Loppuaika reissusta, reilu tunti, pyhitettiin hiihtotekniikan videoinnille, mehun juonnille ja Hanhipirtin hirvikeittolounaalle. Erityisesti viimeistä näistä suosittelen täydestä sydämestäni!
Pitkä lenkki, samoin kuin perheen pienimmän hoidosta suuren vastuun kantaneiden isovanhempien perässä hiihtäminen olivat oikein matalan sykkeen peruskuntolenkkejä parhaimmillaan. Aiemmista vuosista poiketen eväiden syöntiä ja koostumusta mietittiin herkkukurin tiimoilta vähän tarkemmalla syynillä. Herkkueväitä ja parit latukahvilan lätyt sallittiin kyllä, mutta kohtuutonta suklaan ja energiapatukan syömistä päätettiin välttää. Hyvin meni siinäkin suhteessa. (Kylläpä nyt tosiaan tulee paljon onnistumispisteitä.)
Vastapainona leppoisille lenkeille (uskaltaisin sanoa) kunnon tehoja saatiin, kun minäkin vedin vuorollani lastani Chariot-multisportkärryssä, joka oli hiihtopaketin myötä transformoitunut täydelliseksi ahkioksi. Leviläisen ystävän kanssa päätettiin ihan ottaa yhden päivän asiaksi vertailla ystävän lapselle vuokratun Fjällpulkenin ja meidän Chariotin vetotuntumaa, ja samalla tuli sitten hiihdettyäkin aika rivakasti. Tiedä muiden puolesta sanoa, mutta minulle tuo lenkki oli kyllä viikon tehokkain, ja hyvä niin. Kelikin oli silloin parhaimmillaan, kevätaurinkoa pilvettömältä taivaalta! Lopputulos vetotuntumatestissä oli molempien testaajien mielestä selvä: ensimmäisten raskaiden potkujen jälkeen Chariot tuntui selvästi miellyttävämmältä vetää, ja tuli perässä Fjällpulkenia tasaisemmin. Myöhempi uutisointi tiesi kertoa, että testikaveri oli sittemmin päättänyt hankkia oman Chariot-kärryn. Hyvä valinta, sanon.
Vielä loppuviikkoon mahtui yksi vauhtileikittely- ja nautiskelulenkki, kun hiihtokeli sen kuin liukastui loppulomaa kohti. Perjantaina hiihtelin appiukon kanssa ilman pulkanvetoa tai muitakaan vauhtirajoitteita 40km lenkin, ajallisesti hiihtoaikana 3h ja vartti päälle. Tuon lenkin kruunasi vielä illalla vesijuoksentelut kylpylässä, sekä tietysti piipahdus kylmä- ja kuumavesialtaassa, liukumäessä ja ulkoaltaissa. :) Prima, alles prima.
Näin jälkeenpäin muistellessa alkaa näyttää siltä, että lomaviikko oli vähintäänkin onnistunut, ja tekemistä on piisannut. Etukäteen aina jännittää niin koti- kuin lomaviikoillakin, saako suunniteltuja treenimääriä kasaan alkuunkaan... Pienen kiven verran keveni kesään ja kesän koitoksiin valmistautuminen, kun maaliskuun päätreeniviikkoon sopi näin loistava ajallinen määrä liikuntaa, ja lisäksi kulku alkoi jo antaa viitteitä siitä, että maltillinen ja johdonmukainen kestävyyspohjan harjoitusten toteuttaminen alkaisi purra. Ajoittain kun ladulla mentiin kovaa, se tuntui hyvältä ja vauhtia jaksoi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Yhteenveto viikon hiihdoista:
Päivä 1) 2h30min, 30km, vapaa
Päivä 2) 2h45min, 25km, vapaa
Päivä 3) 4h45min, 47km, pertsa
Päivä 4) 2h40min, 27km, vapaa
Päivä 5) 2h45min, 21,5km, pertsa
Päivä 6) 3h15min, 40km, vapaa; vesijuoksua 30min
Päivä 7) 3h15min, 28km, pertsa.
Sitten katseet jo kohti seuraavan kuukauden supertreeniä, tai supertreenijaksoa. Ajatuksissa oli pyrkiä löytämään huhtikuulle sopiva pyörärogaining tai muu pyöräkisa, mutta joko hakutaidot ovat kehnot tai sitten ajankohta on liian aikainen - kisaa ei ole löytynyt. Lapsenhoidon järjestyessä sopivasti on pääsiäiselle ladattu seuraavat suuruudenhullut tavoitteet.
torstai 10. huhtikuuta 2014
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Treeniruokaa
Urheilijalle sopiva sokeriton omenapiirakka 3/2014
Kerran tai muutaman on urheilublogeista saanut lukea seikkailijan ravinnosta kisan aikana. Mikropitsaa, sipsiä, rusinaa, meetwurstia, karkkia, suolapähkinää, energiapatukkaa, suklaata, kokista... Treenikaudella ruokailu onkin sitten niin sanotusti jotain aivan muuta.
Poikkeuksellisesti fya-blogissa on tällä kertaa tarjolla ruokaohje, urheilijalle sopiva sokeriton omenapiirakka! Laitoin huutomerkin, koskapa sain tämän idean eilen, ja heti ensimmäisellä kokeilulla tänään tärppäsi: syötävää tuli, jopa herkullista. Sallin ripotella puolisen teelusikallista sokeria piirakkapalasen päälle, jolloin maku voimistui huomattavasti niin, ettei edes muistanut syövänsä terveyspiirakkaa.
Olemme perheessämme tiukalla herkkukurilinjalla, kumpainenkin aikuinen omasta syystään. Toisella on painonpudotustavoite kestävyysmatkoja varten, blogistin on puolestaan tarkoitus kompensoida treenien rajallista määrää tarkennetulla ruokavaliolla. Päivän ruokailuista on karsittu kaikki jälkiruoat, ja ainoa herkutteluateria on aamupalalla sallittu 100 g hedelmämysliä. (Ainakin toistaiseksi molempien herkkukuri on sallinut myslilautasellisen.) Päivän pulla on korvautunut yhdellä tai kahdella hedelmällä, ja kaikki välipalat ja usein myös iltapala pyritään täyttämään rahka-annoksilla. Treenin jälkeen palautusjuoma on aina valmiina heti juotavaksi, ja kunnon ruoka pyritään syömään mahdollisimman pian treenin jälkeen. Pääruoissa on painotettu pyrkimystä kasvisruokailuun, ja ainakin punaisen lihan käytön vähentämiseen. Tähän suunnitelmaan on kerätty vaikutteita jutustelemalla asiantuntevien urheilijoiden, lääketieteen ammattilaisten ja pitkän linjan kasvispainotteisten ruokailijoiden kanssa, ja pitämällä korvat auki aina kun aiheesta kuuluu keskustelua. Viimeksi viime viikolla aamuteeveestä kuului, että ihmisen ehdoton maksimi päivän sokeriannokselle tulisi olla kuusi teelusikallista. Luulenpa, että joinain herkuttelukausina on tullut syötyä huomattavan paljon enemmänkin!
No mutta, joskus tulee kuitenkin se kutkutus, kun jotain herkkua tekisi mieli saada. Inspiroiduin tähän lähtökohdiltaan suolaiselle pohjalle tehtyyn omenapiirakkaan monia lähteitä selailemalla, mutta eniten mukailin tätä ohjetta. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen vielä sen suolaripauksen lisäämistä piirakkaan. (Suolan lisäämisen ajatukseen taustoja antavat kaksi lähdettä: toinen, joka lisää jokaiseen makeaan piirakkaan puolikkaan teelusikallisen suolaa, ja toinen, joka täyteläistää varsinkin polognese-kastikkeen parilla teelusikallisella sokeria.) Ohjeen julkaisun myötä polkaistuu käyntiin myös toivottavasti juttusarjaksi laajentuva Marjaisan kaaren herkut. Inspiraation osuessa kohdalle jatkoa seuraa.
Urheilullista herkuttelua!
Marjaisan kaaren sokeriton omenapiirakka
Pohja:
100 g auringonkukkaöljyä
3 rkl vettä
Täyte:
Esim. 1 l pakastettua (oman pihan) omenaa, 2 dl pakastettua vadelmaa
Kuorrutus:
2 kananmunaa
200 g kevytkermaviiliä
500 g maitorahkaa
Pohjan ainekset sekoitetaan, levitetään vuokaan pohjalle ja reunoille, esipaistetaan n. 10 min 200 asteessa.
Lisätään täyte ja kaadetaan tasaiseksi sekoitettu kuorrutus päälle. Koko piirakka uuniin, paistetaan noin tunti, tai kunnes pintaan alkaa tulla väriä.
Kerran tai muutaman on urheilublogeista saanut lukea seikkailijan ravinnosta kisan aikana. Mikropitsaa, sipsiä, rusinaa, meetwurstia, karkkia, suolapähkinää, energiapatukkaa, suklaata, kokista... Treenikaudella ruokailu onkin sitten niin sanotusti jotain aivan muuta.
Poikkeuksellisesti fya-blogissa on tällä kertaa tarjolla ruokaohje, urheilijalle sopiva sokeriton omenapiirakka! Laitoin huutomerkin, koskapa sain tämän idean eilen, ja heti ensimmäisellä kokeilulla tänään tärppäsi: syötävää tuli, jopa herkullista. Sallin ripotella puolisen teelusikallista sokeria piirakkapalasen päälle, jolloin maku voimistui huomattavasti niin, ettei edes muistanut syövänsä terveyspiirakkaa.
Olemme perheessämme tiukalla herkkukurilinjalla, kumpainenkin aikuinen omasta syystään. Toisella on painonpudotustavoite kestävyysmatkoja varten, blogistin on puolestaan tarkoitus kompensoida treenien rajallista määrää tarkennetulla ruokavaliolla. Päivän ruokailuista on karsittu kaikki jälkiruoat, ja ainoa herkutteluateria on aamupalalla sallittu 100 g hedelmämysliä. (Ainakin toistaiseksi molempien herkkukuri on sallinut myslilautasellisen.) Päivän pulla on korvautunut yhdellä tai kahdella hedelmällä, ja kaikki välipalat ja usein myös iltapala pyritään täyttämään rahka-annoksilla. Treenin jälkeen palautusjuoma on aina valmiina heti juotavaksi, ja kunnon ruoka pyritään syömään mahdollisimman pian treenin jälkeen. Pääruoissa on painotettu pyrkimystä kasvisruokailuun, ja ainakin punaisen lihan käytön vähentämiseen. Tähän suunnitelmaan on kerätty vaikutteita jutustelemalla asiantuntevien urheilijoiden, lääketieteen ammattilaisten ja pitkän linjan kasvispainotteisten ruokailijoiden kanssa, ja pitämällä korvat auki aina kun aiheesta kuuluu keskustelua. Viimeksi viime viikolla aamuteeveestä kuului, että ihmisen ehdoton maksimi päivän sokeriannokselle tulisi olla kuusi teelusikallista. Luulenpa, että joinain herkuttelukausina on tullut syötyä huomattavan paljon enemmänkin!
No mutta, joskus tulee kuitenkin se kutkutus, kun jotain herkkua tekisi mieli saada. Inspiroiduin tähän lähtökohdiltaan suolaiselle pohjalle tehtyyn omenapiirakkaan monia lähteitä selailemalla, mutta eniten mukailin tätä ohjetta. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen vielä sen suolaripauksen lisäämistä piirakkaan. (Suolan lisäämisen ajatukseen taustoja antavat kaksi lähdettä: toinen, joka lisää jokaiseen makeaan piirakkaan puolikkaan teelusikallisen suolaa, ja toinen, joka täyteläistää varsinkin polognese-kastikkeen parilla teelusikallisella sokeria.) Ohjeen julkaisun myötä polkaistuu käyntiin myös toivottavasti juttusarjaksi laajentuva Marjaisan kaaren herkut. Inspiraation osuessa kohdalle jatkoa seuraa.
Urheilullista herkuttelua!
Marjaisan kaaren sokeriton omenapiirakka
Pohja:
100 g auringonkukkaöljyä
3 rkl vettä
Täyte:
Esim. 1 l pakastettua (oman pihan) omenaa, 2 dl pakastettua vadelmaa
Kuorrutus:
2 kananmunaa
200 g kevytkermaviiliä500 g maitorahkaa
Pohjan ainekset sekoitetaan, levitetään vuokaan pohjalle ja reunoille, esipaistetaan n. 10 min 200 asteessa.
Lisätään täyte ja kaadetaan tasaiseksi sekoitettu kuorrutus päälle. Koko piirakka uuniin, paistetaan noin tunti, tai kunnes pintaan alkaa tulla väriä.
tiistai 18. helmikuuta 2014
Omstart!
Tulevan kesän tavoitteet ja haaveet 2/2014
Johtuu varmaankin nuoruuden harrastuksestani pesäpallosta, että uusi kausi tarkoittaa minulle aina seuraavaa kesää, ja uuteen kauteen valmistautuminen alkaa viimeistään vuodenvaihteessa. Nyt kun olen jo hyvän aikaa urheillut ns. kilpakuntoilijana, rytmitys ja lajipainotukset tuntuvan ohjautuvan samaan kesäkausirytmiin kuin luonnostaan.
Hiihto on minulle hieno ja tärkeä laji, ja kuitenkin olen taipuvainen pitämään massahiihtokilpailuja paljolti myös "vain" hyvinä treeneinä kesän koitoksille. Suunnistus on vienyt sydämeni ihan totaalisesti, ja viime kesänä ensimmäistä kertaa koettu rastiviikko tuntui uskomattoman hienolta tapahtumalta urheilla mukana, jo katkeamattomaksi perinteeksi tulleen Jukolan itseoikeutettuna jatkumona. Viime talvi meni kilpailujen osalta käytännössä ohi raskauden jäljiltä toipuessa, ja kisavire alkoi löytyä juuri kesän korvalla. Tästä kaudesta olisi tarkoitus muokata vähän toisenlainen, vaikkakin paras vire olisi taas tarkoitus ajoittaa alkukesän tienoille.
Jotta elämä ei olisi liian arvattavaa, olen hiljattain kumonnut kaikki edellisessä kirjoituksessa laatimani lupaukset treenien määrästä ja pituudesta sekä kilpailullisten haasteiden kovuudesta. Nimi on joukkueessa, joukkueen nimi hahmottumassa, kilpailun nimi on Rokua Geopark Challenge 2014. Pieniä muutoksia, lähinnä lisäyksiä, on treenikalenteriin siis tulossa.
Kun paikka kisaan aukeni, otin kylmästi kalenterin käteen, ja aloin miettiä, minkä verran oikeasti ehtisin treenata ennen kisaa. Ja edelleen sitä, viitsisikö sellaisella treenillä uskotella itselleen, että on kisakunnossa 24 tunnin koitokseen. Lueskelin vähän treenipalstoja, ja sain vedettyä yhteen suunnitelmani kevääksi. Päätin pitää aiemmin asettamani minimiviikkotreenit samoina, ja satsata siihen, että joka kuukaudelle osuisi vähintään yksi oikeasti pitkä lenkki, mieluiten kisa. Tämän lisäksi panostaisin huolellisuuteen ja runsaaseen ulkoiluun, ja vähintään kolmena viikkona neljästä pyrkisin tekemään ns. normaalin pitkän lenkin, kestoltaan 2-3 tuntia.
No niin. Akut ladattu. Suunnitelmat hieman tarkemmin auki purettuna näyttävät tältä:
Joka viikko
. Vähintään neljä harjoitusta, joista
. Yksi on puntti
. Yksi on pitkä, 2-3 tuntia
. Yksi (ja vain yksi) on tehoharjoitus ja
. Ainakin yksi harjoitus on tai sisältää pyöräilyä.
(. Jokainen lisäharjoitus on plussaa, kuitenkin vähintään yksi lepopäivä / viikko.)
Joka kuukausi
. Vähintään yksi pitempi kilpailunomainen harjoitus, kesto vähintään 5 tuntia. Alustavan kalenterin mukaan nämä harjoitukset olisivat
. Finlandiahiihto, molemmat matkat, helmikuussa
. Hiihtolomaviikko Levillä, maaliskuussa
. Jokin pyöräilyrogaining tai muu pyöräilykilpailu huhtikuussa
. Multisport cup, Spring Adventure toukokuussa ja
. Multisport cup, No Limit Adventure kesäkuussa.
Tämän kirjoituksen julkaisuajankohtana listattujen harjoitusten toteutuma näyttää kaksijakoiselta. Alla on kolme oikein hyvää treeniviikkoa (9-10 h / viikko) sekä yksi erittäin huono (0 h) sairastusviikko. Pyöräilytreenejä on takana jopa ennakoitua enemmän. Lisäksi Finlandiahiihto, jota ei peruta edes lumettoman maan edessä, uhkaa jäädä omalta kohdalta väliin (tai muuttua pk-treeniviikonlopuksi) mm. edelleen häiritsevän yskän ja aran nielun vuoksi.
Hyvän puolelle menee kuitenkin vaakakupissa vielä useita asioita. Enää treenimotivaatiota ei tarvitse kaivella kivien alta tai yhtään mistään: nyt on tavoite ja sitä kohti vie jokainen hyvin tehty treeni! Lisäksi tuntuu, että edellisen kirjoituksen aikoihin käyty perusteellinen pohdinta urheilun tarkoituksesta (lapsiperheessä) ja sen jälkeen uuden startin myötä tehty laatulupaus ovat tuoneet jonkinlaista ammattimaisuuden tunnetta tekemiseen. Luulen kyllä, että tämän ammattimaisuuden suurin ilmentymä on omassa päässä, päänsisäinen, my thing, mutta joka tapauksessa treeneistä on entistäkin helpompi nauttia, kun jäsentely on tehty isossa mittakaavassa valmiiksi. Aina kun pääsen treenaamaan, keskityn vain siihen, että treeni onnistuu mahdollisimman hyvin, enkä harmittele asioita, jotka jäävät lenkin vuoksi toisaalla tekemättä. Ja vielä viimeinen plussa menee leppoisuudelle, pitkälle piiitkälle matkalle kun harjoitellaan. Määrää ei korvaa mikään tehoharjoittelu, ja määrää tehdään rauhallisesti. Tähän luen esimerkiksi reippaat vaunulenkit varsin sopiviksi pyöräilyjä ja hölkkälenkkejä täydentämään.
Summaanpa vielä. Olemme perheessämme päättäneet kokeilla miltei kokonaisvaltaista urheilijakevättä, ja suunnitella muut tekemisemme suuressa määrin urheilun ehdoilla. Toistaiseksi tuntuu hyvältä ja oikealta päätökseltä. Tätä jatketaan neljä kuukautta! Seuraava tavoite on parantua ja palata myös tehotreenin makuun as soon as possible. Tuulta päin, morooo!
Johtuu varmaankin nuoruuden harrastuksestani pesäpallosta, että uusi kausi tarkoittaa minulle aina seuraavaa kesää, ja uuteen kauteen valmistautuminen alkaa viimeistään vuodenvaihteessa. Nyt kun olen jo hyvän aikaa urheillut ns. kilpakuntoilijana, rytmitys ja lajipainotukset tuntuvan ohjautuvan samaan kesäkausirytmiin kuin luonnostaan.
Hiihto on minulle hieno ja tärkeä laji, ja kuitenkin olen taipuvainen pitämään massahiihtokilpailuja paljolti myös "vain" hyvinä treeneinä kesän koitoksille. Suunnistus on vienyt sydämeni ihan totaalisesti, ja viime kesänä ensimmäistä kertaa koettu rastiviikko tuntui uskomattoman hienolta tapahtumalta urheilla mukana, jo katkeamattomaksi perinteeksi tulleen Jukolan itseoikeutettuna jatkumona. Viime talvi meni kilpailujen osalta käytännössä ohi raskauden jäljiltä toipuessa, ja kisavire alkoi löytyä juuri kesän korvalla. Tästä kaudesta olisi tarkoitus muokata vähän toisenlainen, vaikkakin paras vire olisi taas tarkoitus ajoittaa alkukesän tienoille.
Jotta elämä ei olisi liian arvattavaa, olen hiljattain kumonnut kaikki edellisessä kirjoituksessa laatimani lupaukset treenien määrästä ja pituudesta sekä kilpailullisten haasteiden kovuudesta. Nimi on joukkueessa, joukkueen nimi hahmottumassa, kilpailun nimi on Rokua Geopark Challenge 2014. Pieniä muutoksia, lähinnä lisäyksiä, on treenikalenteriin siis tulossa.
Kun paikka kisaan aukeni, otin kylmästi kalenterin käteen, ja aloin miettiä, minkä verran oikeasti ehtisin treenata ennen kisaa. Ja edelleen sitä, viitsisikö sellaisella treenillä uskotella itselleen, että on kisakunnossa 24 tunnin koitokseen. Lueskelin vähän treenipalstoja, ja sain vedettyä yhteen suunnitelmani kevääksi. Päätin pitää aiemmin asettamani minimiviikkotreenit samoina, ja satsata siihen, että joka kuukaudelle osuisi vähintään yksi oikeasti pitkä lenkki, mieluiten kisa. Tämän lisäksi panostaisin huolellisuuteen ja runsaaseen ulkoiluun, ja vähintään kolmena viikkona neljästä pyrkisin tekemään ns. normaalin pitkän lenkin, kestoltaan 2-3 tuntia.
No niin. Akut ladattu. Suunnitelmat hieman tarkemmin auki purettuna näyttävät tältä:
Joka viikko
. Vähintään neljä harjoitusta, joista
. Yksi on puntti
. Yksi on pitkä, 2-3 tuntia
. Yksi (ja vain yksi) on tehoharjoitus ja
. Ainakin yksi harjoitus on tai sisältää pyöräilyä.
(. Jokainen lisäharjoitus on plussaa, kuitenkin vähintään yksi lepopäivä / viikko.)
Joka kuukausi
. Vähintään yksi pitempi kilpailunomainen harjoitus, kesto vähintään 5 tuntia. Alustavan kalenterin mukaan nämä harjoitukset olisivat
. Finlandiahiihto, molemmat matkat, helmikuussa
. Hiihtolomaviikko Levillä, maaliskuussa
. Jokin pyöräilyrogaining tai muu pyöräilykilpailu huhtikuussa
. Multisport cup, Spring Adventure toukokuussa ja
. Multisport cup, No Limit Adventure kesäkuussa.
Tämän kirjoituksen julkaisuajankohtana listattujen harjoitusten toteutuma näyttää kaksijakoiselta. Alla on kolme oikein hyvää treeniviikkoa (9-10 h / viikko) sekä yksi erittäin huono (0 h) sairastusviikko. Pyöräilytreenejä on takana jopa ennakoitua enemmän. Lisäksi Finlandiahiihto, jota ei peruta edes lumettoman maan edessä, uhkaa jäädä omalta kohdalta väliin (tai muuttua pk-treeniviikonlopuksi) mm. edelleen häiritsevän yskän ja aran nielun vuoksi.
Hyvän puolelle menee kuitenkin vaakakupissa vielä useita asioita. Enää treenimotivaatiota ei tarvitse kaivella kivien alta tai yhtään mistään: nyt on tavoite ja sitä kohti vie jokainen hyvin tehty treeni! Lisäksi tuntuu, että edellisen kirjoituksen aikoihin käyty perusteellinen pohdinta urheilun tarkoituksesta (lapsiperheessä) ja sen jälkeen uuden startin myötä tehty laatulupaus ovat tuoneet jonkinlaista ammattimaisuuden tunnetta tekemiseen. Luulen kyllä, että tämän ammattimaisuuden suurin ilmentymä on omassa päässä, päänsisäinen, my thing, mutta joka tapauksessa treeneistä on entistäkin helpompi nauttia, kun jäsentely on tehty isossa mittakaavassa valmiiksi. Aina kun pääsen treenaamaan, keskityn vain siihen, että treeni onnistuu mahdollisimman hyvin, enkä harmittele asioita, jotka jäävät lenkin vuoksi toisaalla tekemättä. Ja vielä viimeinen plussa menee leppoisuudelle, pitkälle piiitkälle matkalle kun harjoitellaan. Määrää ei korvaa mikään tehoharjoittelu, ja määrää tehdään rauhallisesti. Tähän luen esimerkiksi reippaat vaunulenkit varsin sopiviksi pyöräilyjä ja hölkkälenkkejä täydentämään.
Summaanpa vielä. Olemme perheessämme päättäneet kokeilla miltei kokonaisvaltaista urheilijakevättä, ja suunnitella muut tekemisemme suuressa määrin urheilun ehdoilla. Toistaiseksi tuntuu hyvältä ja oikealta päätökseltä. Tätä jatketaan neljä kuukautta! Seuraava tavoite on parantua ja palata myös tehotreenin makuun as soon as possible. Tuulta päin, morooo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)