...ja ensi kesän suunnitelmat 2/2015
Jo toista vuotta peräjälkeen säästimme syyslomaviikkoa talven puolelle, ja suuntasimme marraskuiselle Leville ensilumen latua testaamaan. Takana oli hektinen ja vesisateisen arkinen syksy, joten lumileiri oli tuova lääkettä moneen nälkään. Tavoitteet maltillisina matkaan, jospa pääsisi suunnilleen päivittäin ladulle ja ystäviäkin tapaisi. Lopun ajan rentoutuisi!
Levin baanat ovat pettämättömät, aina priimakunnossa! Tällä kertaa lunta oli riittävästi vain tykkiladulla, mutta latu oli tuttua laatua, ja vaikka porukkaa oli kuin jouluyön messussa parhaimmillaan, ei haitannut! Vauhdista ja tyylistä riippumatta ladulle mahtui, ja hiihto maistui. Muutaman kerran toki joutui epämukaviin puristuksiin juniorikilpahiihtäjien innostuessa liiaksi kiihdyttämään kilpaa keskenään, hakemaan paikkaa laskuun tai pysähtymään yllättäen keskelle latua. Kaikki normaalit latuliikennesäännöt eivät olleet voimassa aamutreenien tai iltaruuhkan aikaan.
Sain hiihdettyä tavoitteiden mukaisesti, tekniikkapainotteisesti ja rauhallisesti. Viikkoon mahtui yksi kovempi treeni tasuria, muutoin mentiin leppoisaa peekoota. Pulkkamäessäkin käytiin, ja ystävien luona kyläiltiin, ja mikä parasta, kaksi kertaa tuli tehtyä myös keskivartalokuntopiiri. Yhteensä treeniaikaa tuli noin 9-10 tuntia, ja lillumiset kylpylässä päälle.
- - -
Nyt helmikuussa ovat ajatukset siirtyneet ensilumen leiristä Levillä jo hiihtolomaan ja keväthankikeleihin - Levillä. Tänä keväänä perheen tavoitteet ovat aiempaa hajanaisemmat: yksi aikoo hiihtää paljon, toinen ei ehkä ollenkaan. Kolmas luultavasti opettelee pitämään sauvoja piikkipäät alaspäin. Ensi kevään tavoitteet listattiin ruutupaperille pian marraskuun leirin jälkeen. Sanallisesti todettiin, että kaikki suunnitelmat perustuvat olettamuksiin, että kisakunto olisi viimevuotisen tasoinen. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että ihan näin ei tilanne kesällä ole, ja 24h-seikkailut tapahtuvat hieman toisenlaisissa puitteissa kuin viime kesänä!
Maha siis kasvaa ja vieläpä tuplavauhtia. Mammaa motivoi tällä hetkellä se, että puolen vuoden päästä kun treenit pääsevät taas vauhtiin, sitä vauhtia sitten varmasti riittää, ja peruskunnon voi arvioida palautuvan nopsaan kolmea pientä ihmistä palvellessa. Varusteita on tarpeen päivittää sen verran, että lenkille päästään jollain tyylillä syksylläkin - samalla on ennakoitu, että lenkkejä ylhäisessä yksinäisyydessä ja rauhallisuudessa tulee selvästi aiempaa harvemmin. Oppisikohan sitä lopultakin sietämään häiriötekijöitä paremmin ja keskittymään olennaisimpaan? Voisi olla hyödyllinen, uusi taito monessa kisassa!
No mutta. Jukola jäänee väliin ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen kerran. Seikkailukisoja seuraan ruudun takaa, treenisuunnitelmien sijaan laadin kirjallisuuden lukulistaa ja maastopyörätekniikan sijaan opettelen koodausta. Perheen (toistaiseksi?) ainoa mies kolunnee keväällä ja kesällä suunnittelemaamme kisakalenteria läpi niin kauan kuin vaimon hyväksyvät nyökkäykset jatkuvat. Kisastoppi tullee, niin uskomme, vasta reilusti heinäkuun, jopa elokuun puolella.
Toivon mukaan hiihtolomaleiriltä kertyy kaikesta huolimatta jotain kirjoitettavaa. Haaveilu kohdistuu pulkkamäkeilyyn, lumikenkäilyyn ja sauvakävelyyn, pienen ja ison hiihtäjän kannustamiseen. Aurinkoon! Kyllä täältä vielä kisakuntoon palataan! Palataan!
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
torstai 13. marraskuuta 2014
1st Muddy-X South 2014
Mäntsälän muta-ajot 25.10.2014
Hoen nykyään jatkuvasti treenaamisen motivaatiopulaa; helposti sen pulan sitten aina vain kadottaa, kun on rastien hakua ja ajanottoa tiedossa.
Mäkisen Seppo innostui vihdoin rantauttamaan Muddy-X-kisaformaatin Etelä-Suomeen. Kesän alussa jo maanittelimme muta-ajoja pk-seudulle, "joo joo, järjestät vain, kyllä me sinne kuskeja tuodaan!" Pikkuisen piti vetää puheita takaisin, kun flunssa ja työt sitoivat urheilevaa naapurustoa, ja meidänkin perheessä toista tarvittiin hiekkalaatikon ympärillä pk-treeniseurana. Sovittiin, että minun vuoro osallistua, joten kerran vielä tälle kesälle telineet ja pyörä katolle ja puskia päin!Olen itsekin kehuskellut oululaisille kavereille pk-seudun mtb-maastoilla, joten oli varsin kiva kuunnella Sepon alustusta kisaan: aluetta oli tarvinnut pienentää ja reittiä rajata Oulun mittakaavasta. Mitään tietoa ei ollut siitä, ehtisikö reittiä millään kiertää kukaan kokonaan. Itse totesin olevani käytännössä ensimmäisessä pyöräsuunnistuskisassani (ensimmäistä kertaa kisassa, jossa olen yksin suunnistamassa pyörällä) ja ihan ensimmäistä kertaa rogaining-reittiä suunnittelemassa - siispä maltilliset tavoitteet ja leppoisaa syksyistä treeniä ajamaan.
Mukana oli tosi mukavasti naisiakin, ja kokeneesta päästä. Ajoin lopulta kisan kolmanneksi, tuloslistan puoliväliin. Olin hyvillä mielin reissun alusta loppuun, ja vasta kotona alkoi hitusen huvittaa muutamat tekemiset tai tekemättä jättämiset. Seuraavassa reissun mutkat pääpiirteissään.Päätin hakea isot pisteet pois, ja laskeskelin, että maksimisuorituksella se tarkoittaisi kaikkia yhdeksän, kahdeksan, seitsemän ja kuuden pisteen rasteja. Lähtökohtaisesti hakisin pienempiä vain jos suunnitelmia olisi pakko muuttaa. Bonustehtävä julkaistiin pari minuuttia ennen starttia, ja sattui juuri minun reittini alkuun. Päätin yrittää kymmentä ekstrapistettä ja onnistuin, löysin kesäteatterin toisen kisailijan kanssa heti, samoin tehtävänä olleen Mäntsälän kapinan vuosiluvun (1932) selvitin nopsaan. Pääsin mielestäni hyvissä asemissa varsinaiselle reitille.
Eka suunta oli helpohkon näköiselle yhdeksän pisteen rastille; helpohko oli määritelmä myös rastin haun jälkeen. Kaikkiaankin minun hakemani rastit olivat niillä paikoilla, joita kartassa ja tarkistusliuskan rastimääreissä luvattiin, jekkuja oli hyvin vähän. Ekan haun jälkeen ajautumisen ja maaston tulkitsemisen sekalaisena yhteistuloksena päätin hakea läheisen viiden pisteen rastin, jota sitten muutaman minuutin myös pummasin. Päätin olla harmittelematta, puraisin hampaiden väliin energiapatukan jatkoin seuraavalle rastille mietiskellen, että kierto olisi varmempi ratkaisu, mutta kun tuosta nyt näyttäisi menevän tie junaradan vierustaa, kyllä sitä varmaan kannattaa kokeilla... Ja kokeiluksi meni, jouduin taluttelemaan ja ajelemaan hidasta polkua, kun radanvierustan tie oli katkaistu aidalla ja porteilla. Tässä vaiheessa ymmärsin vielä suunnata heti kuin mahdollista takaisin tielle, ja loppuväli sujui hyvin. Hieman myöhempänä reitillä kohtasin kahluukaverin, joka oli päätynyt oikomaan paljon suorempaan, ja sitä myöten päätynyt kantamaan pyörää puskassa.Kahdeksan pisteen rastia suon reunasta hain huonosti, kun kuvittelin muutaman muun tavoin polkua paljon hatarammaksi kuin se lopulta oli. Rastin jälkeen sitten katsoin, kun kilpasisko suuntasi seuraavaa seitsemää pistettä kohti puskaan, ja päätin itse kiertää vähän selvemmiltä reiteiltä... Tavallaan. Lopputulos: kilpasisko päätyi tavoitellulle uralle puskan jälkeen, minä ajauduin väärään ja hävisin jo mainitun kahluukaverin kanssa rämpiessäni puolisen tuntia!
"Sama kai se on miten sitä reenaa", todettiin rämpiessä, joka minun osalta päättyi siihen, että kiersin lopulta kartan ulkopuolelta että pääsin tietä pitkin rastille. En välttynyt pieniltä pummeilta siltikään, enkä osannut päivittää reittisuunnitelmaani ajoissa. Hain tämän suppa-seitsemäisen lisäksi vielä toisen seiskan, mutta sitten alkoi ajelu. Laskin, että paremmalla suunnittelulla olisin saanut lopulta helposti 3 pistettä enemmän kasaan. Se ei olisi auttanut sijoituksellisesti, sillä gps-seurantaa tulkitessa huomasi selvästi, että valitsemani kierto oikealta oli selvästi hitaampi ja vähäpisteisempi kuin kierto vasemmalta. Loppupuolella reittiä mielessä kiehtoivat vielä muutamien unelmarastien hakemiset, kunnes vastatuulta päin yksin painellessani tajusin, ettei aika millään riitä. Olisi pitänyt vain tehdä päätöksiä paljon aikaisemmin, jotta viimeiselle tunnille olisi mahtunut muutakin, kuin vastatuuleen ajamista ja kahden rastin hakemiset (2 ja 5 pistettä).
Kaiken kaikkiaan, niin kuin tarinastakin läpi on luettavissa, ajamista tuli paljon, ja siinä mielessä oli hyvä treeni. Oppimista jäi "ihanan" paljon reitin suunnittelua ja suunnitelman päivittämistä ajatellen, mikä oli juuri odotettavaakin, ja tavallaan koko reissun tarkoitus. Nautin täysillä, ja odotan seuraavaa kertaa, niin kuin suunnistusskaboissa tuntuu aina käyvän. Pidän selvänä, että meidän perheestä osallistutaan jatkossa Muddy-X Southiin joka kerta, poissaolot vain Force Majoren edessä.
Kiitokset Sepille ja kilpakumppaneille loistavasta treenikisasta!
perjantai 10. lokakuuta 2014
X-Kaato 2014
Seikkailukesä pakettiin 27.9.2014
Koko kesän olin siirtänyt päätöstä siitä, vieläkö kisailisi kertaalleen ja painaisi pisteen seikkailurikkaan kesän päälle. Date oli ollut saved sekä minulla että Tytillä, ja koska mitään estettäkään ei ollut tullut... Päätettiin vetää multisport cup loppuun saakka.
X-Kaato on nykyjään Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty Multisport -kisa. Kilpailuun kuuluu perinteisesti startti ennen ensimmäisenkään kukon laulantaa, normaalisti siinä viiden aikaan aamulla. Osallistujat tietävät mitä saavat, ja tietty laatutakuu houkuttelee vastavuoroisesti kesän mittavimman osallistujajoukon. Naistiimejäkin oli mukana pitkästi toista kymmentä - kutkuttavaa!
Startti tapahtui tällä kertaa Leppävaaran urheilupuistosta normaalilla hälinällä. Meillä tuli normaalisti kiire, vaikka kartat ja varusteet oli aiempaan tapaan luullaksemme täysin viimeistelty edellisenä iltana. Viime hetkellä voi silti aina vaihtaa jotain, esimerkiksi rikkinäisen lampun uuteen ja toimivaan. :) Luppoaikaa jäi kokonaista puoli minuuttia!
Ikinä ei tunnu siltä kun tilanne on päällä, mutta ihan sujuvasti Tytti piirsi kartalle prologin rastit, ja ihan sujuvasti ne myös haettiin. Eka tai toka kerta minulle kun pääsin käyttämään pihtileimasimia: Y-sukupolvi voidaan määritellä myös emit-sukupolveksi! Ilmeisesti osa naisista selvitti alun meitä selvähkösti nopeammin, koska ensimmäiselle pyörärastille lähdimme puolivälin huonommalta puolelta yhdessä aika tutun kilpasiskoparin, Snowflakes3-tiimin kanssa.
Pyöräosuus alussa sisälsi viisi rastia, joista yksi oli hankalasti kalliossa olevassa... jonkinlaisessa huoneessa? Tälle rastille pummattiin reilusti, lohtuna se että niin tekivät aikalailla kaikki muutkin. Pikkuisen enemmän häröilyä sisältyi kuitenkin jo aiemmalle rastille, jolla suoritettiin ensimmäinen quest: Haettiin rasteja frisbeegolf-koreilta - mutta miltä väyliltä!? Piti nukkua yksi yökin kisan jälkeen ennen kuin käsitin, että frisbeegolf-radan kartalle piirretyt väylien numerot kertovat väylän alkupisteen (sanotaanko sitä tässäkin lajissa tiiauspaikaksi?), eivät niinkään kerro ko. väylän korin sijaintia. Niin tai näin, tällä questilla meille tuli leimausvirhe, jonka voi tulkita niin, että leimasimme rastit väärässä järjestyksessä tai että meiltä puuttuu yksi leima. Kaiken kaikkiaan sama kuvio toistui kisassa noin kolmesti: Laura lähti "leimaamaan" siihen suuntaan, missä oletti rastin olevan, eikä siinä mennessään kuunnellut karttaa pidelleen Tytin ohjeita kokonaan - tai ollenkaan. Ei ole minullakaan ansaittua auktoriteettia paasata ihmisille maltista.
Pyöräosuus päättyi Munkkiniemen rantaan, josta saatiin yllätykseksemme alle jopa kaksi kickbikea. Huippukiva laji! Tuntui aika kevyeltä, mutta sykedatasta, jota kerrankin keräsin kisassa, näkyi että aika korkeilla lukemilla mentiin. Rasti oli helppo hakea, ja saatiin palata heti nauttimaan kolmanteen kertaan Munkkiniemen rannan ja kävelysiltojen upeista maisemista.
Juoksua näytti jo illalla karttoja piirrettäessä olleen tulossa paljon, ja lisää tippui kun melontaosuus jouduttiin öisen myrskyn ja yhä epävakaan tuulen vuoksi perumaan, ja melontarasteista kaksi haettiin juosten matkalla Seurasaareen. Jälkikäteen mietittynä olisipa ollut hieno reitti, jos aamun kajastuksessa olisi päästy melomaan Helsingin edustaa! Juoksu asfalttipohjalla ei ihan yhtä helmeilevältä tuntunut, mutta saattoi olla että vaihdos satoi pähkinöitä meidän laariin. Melonnasta ei ole vielä tullut vahvuutta, vaikkakin parannusta on tapahtunut.
Juoksu ja varsinkin suunnistus palapelikartalla tuotti meille pikkuisen harmaata päähän, mutta loppua kohti alettiin jo uskaltaa päästellä vähän kovempaakin. Kenkävalikoimalle pitäisi ehkä tehdä tulevan talven aikana jotain, sillä jalat eivät meinanneet enää synkronoitua Salomonin Speedcrossien kanssa. Mutta täysiä mentiin, ja aika hyvin uskalsin puskea juoksuun vauhtia, vaikkakaan väliaikatarkastelussa ei kyllä näytä että olisimme varsinaisesti pärjänneet näillä pätkillä. Muistilistalle lisättäväksi tuli taas sama: Kun Tytti sanoo, että kartta ei täsmää maaston kanssa, se on yleensä totta, ja silloin ainoa oikea teko on pysähtyä katsomaan koko homma uudelleen.
No mutta. Meidän reissu jatkui juoksun jälkeen melko raskain reisin muutaman helpohkon rastin kautta kohti Malminkartanon jätemäkeä. Matkalla ehdin ihmetellä kun jalat on vielä kuivat, ja heti seuraavan rastin jälkeen todeta etteivätpä enää olekaan. Malminkartanon portaita osattiin jo odottaa kiivettäväksi, mutta vähän enemmän oli luvassa: saatiin ihan oikeat telamiinat selkään matkan ratoksi! Ihan en vieläkään ymmärrä, miten Tytti jaksoi harppoa portaat niin ketterästi, ja juosta alaskin yhtä sujuvasti. Koko ajan liikkeessä pysyin minäkin, ja mielestäni ihan kohtalaista vauhtia kipitin ylös ja alas, silti Tytti painoi aina monta kymmentä metriä edellä. Laskettaessa Tytti huusi polkujuoksijoiden terveiset: anna käsien heilua alhaalla ja mahdollisimman rennosti! Ja hyvä neuvo se kieltämättä oli.
Kolmen nousun jälkeen tehtiin vielä neljäs pyörällä, senkin Tytti vähän minua reippaammin. Ajettiin "ihan reippaasti" myös loppureitti Leppävaaraan, ja totesin matkalla, että taidetaan olla kaikkia joko reilusti jäljessä tai reilusti edellä. Väärin! Lyhyt kisa, joten ei pidä unohtaa että erotkaan eivät helposti kasva pitkiksi. Meidät juostiin kiinni loppusuunnistusosuudella, kun urheilupuiston lähistöltä piti hakea kolme viimeistä puskarastia jalan. Viimeiselle lipulle mennessämme huomattiin, että perkuti meillähän on naistiimi kannassa. Varmistelin pariinkin kertaan Tytiltä, että urheilupuiston portinpielessä oleva rasti pitää leimata, ja sitten oli taktiikka valmis: Tärkeintä on päästä sille viimeiselle rastille ensimmäisenä, silloin saa muutaman sekunnin kaulan loppukiriin. Oli kyllä tämän vuosisadan hitain leimaus, mutta aivan sama, leimasin kuin leimasinkin ensimmäisenä, ja päästiin pari metriä karkuun. Kirivaihdetta löytyi vielä, huh!, sen verran, että hampaat irvessä ja takaraivo selässä tultiin täpöä, ja leimattiin myös maalissa ennen sitä toista naistiimiä. Jes! Pikkuisen kylmäsi kun yksi sekajoukkue tuli rinnalle ja ohi, mutta huojennuttiin kun nähtiin ettei se vaikuttanut meidän sijoitukseen. Loppukirivoitto on aina iso ja hieno asia, aivan sama mistä sijoista taistellaan!
Tulosten ensimmäiset versiot ovat tulleet, niissä meitä ei vielä ole sakotettu fg-radan leimausjärjestyksestä. Suunnitelmiin kuuluu parhaillaan myös analyysityökalu, jolla väliaikadatasta saisi helposti mukavammin luettavan, ja jopa pohjan johtopäätöksille ja edelleen kehittymiselle. Katsotaan milloin analyysityökalusta kuullaan lisää, meidänkin joukkuetta koskevat johtopäätökset tämänkertaisesta kisasta jäävät "musta tuntuu" -analyysimuotoon, ja ovat luettavissa edellä.
Lopuksi vielä Tytille isot ja lämpimät kiitokset mahtavasta kisaseurasta läpi kesän ja jaksamisesta raahautua kaikkia kolmea kisaa varten Oulusta asti kisapaikalle. Nostan hiihtopipoa päästä, tuommoisen liikkamaikan minäkin toivoisin lapsilleni. :) Tästä on mahtava jatkaa talvea kohti nautiskellen. Toivottavasti kohta tulee lunta!
Koko kesän olin siirtänyt päätöstä siitä, vieläkö kisailisi kertaalleen ja painaisi pisteen seikkailurikkaan kesän päälle. Date oli ollut saved sekä minulla että Tytillä, ja koska mitään estettäkään ei ollut tullut... Päätettiin vetää multisport cup loppuun saakka.
X-Kaato on nykyjään Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty Multisport -kisa. Kilpailuun kuuluu perinteisesti startti ennen ensimmäisenkään kukon laulantaa, normaalisti siinä viiden aikaan aamulla. Osallistujat tietävät mitä saavat, ja tietty laatutakuu houkuttelee vastavuoroisesti kesän mittavimman osallistujajoukon. Naistiimejäkin oli mukana pitkästi toista kymmentä - kutkuttavaa!
Startti tapahtui tällä kertaa Leppävaaran urheilupuistosta normaalilla hälinällä. Meillä tuli normaalisti kiire, vaikka kartat ja varusteet oli aiempaan tapaan luullaksemme täysin viimeistelty edellisenä iltana. Viime hetkellä voi silti aina vaihtaa jotain, esimerkiksi rikkinäisen lampun uuteen ja toimivaan. :) Luppoaikaa jäi kokonaista puoli minuuttia!
Ikinä ei tunnu siltä kun tilanne on päällä, mutta ihan sujuvasti Tytti piirsi kartalle prologin rastit, ja ihan sujuvasti ne myös haettiin. Eka tai toka kerta minulle kun pääsin käyttämään pihtileimasimia: Y-sukupolvi voidaan määritellä myös emit-sukupolveksi! Ilmeisesti osa naisista selvitti alun meitä selvähkösti nopeammin, koska ensimmäiselle pyörärastille lähdimme puolivälin huonommalta puolelta yhdessä aika tutun kilpasiskoparin, Snowflakes3-tiimin kanssa.
Pyöräosuus alussa sisälsi viisi rastia, joista yksi oli hankalasti kalliossa olevassa... jonkinlaisessa huoneessa? Tälle rastille pummattiin reilusti, lohtuna se että niin tekivät aikalailla kaikki muutkin. Pikkuisen enemmän häröilyä sisältyi kuitenkin jo aiemmalle rastille, jolla suoritettiin ensimmäinen quest: Haettiin rasteja frisbeegolf-koreilta - mutta miltä väyliltä!? Piti nukkua yksi yökin kisan jälkeen ennen kuin käsitin, että frisbeegolf-radan kartalle piirretyt väylien numerot kertovat väylän alkupisteen (sanotaanko sitä tässäkin lajissa tiiauspaikaksi?), eivät niinkään kerro ko. väylän korin sijaintia. Niin tai näin, tällä questilla meille tuli leimausvirhe, jonka voi tulkita niin, että leimasimme rastit väärässä järjestyksessä tai että meiltä puuttuu yksi leima. Kaiken kaikkiaan sama kuvio toistui kisassa noin kolmesti: Laura lähti "leimaamaan" siihen suuntaan, missä oletti rastin olevan, eikä siinä mennessään kuunnellut karttaa pidelleen Tytin ohjeita kokonaan - tai ollenkaan. Ei ole minullakaan ansaittua auktoriteettia paasata ihmisille maltista.
Pyöräosuus päättyi Munkkiniemen rantaan, josta saatiin yllätykseksemme alle jopa kaksi kickbikea. Huippukiva laji! Tuntui aika kevyeltä, mutta sykedatasta, jota kerrankin keräsin kisassa, näkyi että aika korkeilla lukemilla mentiin. Rasti oli helppo hakea, ja saatiin palata heti nauttimaan kolmanteen kertaan Munkkiniemen rannan ja kävelysiltojen upeista maisemista.
Juoksua näytti jo illalla karttoja piirrettäessä olleen tulossa paljon, ja lisää tippui kun melontaosuus jouduttiin öisen myrskyn ja yhä epävakaan tuulen vuoksi perumaan, ja melontarasteista kaksi haettiin juosten matkalla Seurasaareen. Jälkikäteen mietittynä olisipa ollut hieno reitti, jos aamun kajastuksessa olisi päästy melomaan Helsingin edustaa! Juoksu asfalttipohjalla ei ihan yhtä helmeilevältä tuntunut, mutta saattoi olla että vaihdos satoi pähkinöitä meidän laariin. Melonnasta ei ole vielä tullut vahvuutta, vaikkakin parannusta on tapahtunut.
Juoksu ja varsinkin suunnistus palapelikartalla tuotti meille pikkuisen harmaata päähän, mutta loppua kohti alettiin jo uskaltaa päästellä vähän kovempaakin. Kenkävalikoimalle pitäisi ehkä tehdä tulevan talven aikana jotain, sillä jalat eivät meinanneet enää synkronoitua Salomonin Speedcrossien kanssa. Mutta täysiä mentiin, ja aika hyvin uskalsin puskea juoksuun vauhtia, vaikkakaan väliaikatarkastelussa ei kyllä näytä että olisimme varsinaisesti pärjänneet näillä pätkillä. Muistilistalle lisättäväksi tuli taas sama: Kun Tytti sanoo, että kartta ei täsmää maaston kanssa, se on yleensä totta, ja silloin ainoa oikea teko on pysähtyä katsomaan koko homma uudelleen.
No mutta. Meidän reissu jatkui juoksun jälkeen melko raskain reisin muutaman helpohkon rastin kautta kohti Malminkartanon jätemäkeä. Matkalla ehdin ihmetellä kun jalat on vielä kuivat, ja heti seuraavan rastin jälkeen todeta etteivätpä enää olekaan. Malminkartanon portaita osattiin jo odottaa kiivettäväksi, mutta vähän enemmän oli luvassa: saatiin ihan oikeat telamiinat selkään matkan ratoksi! Ihan en vieläkään ymmärrä, miten Tytti jaksoi harppoa portaat niin ketterästi, ja juosta alaskin yhtä sujuvasti. Koko ajan liikkeessä pysyin minäkin, ja mielestäni ihan kohtalaista vauhtia kipitin ylös ja alas, silti Tytti painoi aina monta kymmentä metriä edellä. Laskettaessa Tytti huusi polkujuoksijoiden terveiset: anna käsien heilua alhaalla ja mahdollisimman rennosti! Ja hyvä neuvo se kieltämättä oli.
Kolmen nousun jälkeen tehtiin vielä neljäs pyörällä, senkin Tytti vähän minua reippaammin. Ajettiin "ihan reippaasti" myös loppureitti Leppävaaraan, ja totesin matkalla, että taidetaan olla kaikkia joko reilusti jäljessä tai reilusti edellä. Väärin! Lyhyt kisa, joten ei pidä unohtaa että erotkaan eivät helposti kasva pitkiksi. Meidät juostiin kiinni loppusuunnistusosuudella, kun urheilupuiston lähistöltä piti hakea kolme viimeistä puskarastia jalan. Viimeiselle lipulle mennessämme huomattiin, että perkuti meillähän on naistiimi kannassa. Varmistelin pariinkin kertaan Tytiltä, että urheilupuiston portinpielessä oleva rasti pitää leimata, ja sitten oli taktiikka valmis: Tärkeintä on päästä sille viimeiselle rastille ensimmäisenä, silloin saa muutaman sekunnin kaulan loppukiriin. Oli kyllä tämän vuosisadan hitain leimaus, mutta aivan sama, leimasin kuin leimasinkin ensimmäisenä, ja päästiin pari metriä karkuun. Kirivaihdetta löytyi vielä, huh!, sen verran, että hampaat irvessä ja takaraivo selässä tultiin täpöä, ja leimattiin myös maalissa ennen sitä toista naistiimiä. Jes! Pikkuisen kylmäsi kun yksi sekajoukkue tuli rinnalle ja ohi, mutta huojennuttiin kun nähtiin ettei se vaikuttanut meidän sijoitukseen. Loppukirivoitto on aina iso ja hieno asia, aivan sama mistä sijoista taistellaan!
Tulosten ensimmäiset versiot ovat tulleet, niissä meitä ei vielä ole sakotettu fg-radan leimausjärjestyksestä. Suunnitelmiin kuuluu parhaillaan myös analyysityökalu, jolla väliaikadatasta saisi helposti mukavammin luettavan, ja jopa pohjan johtopäätöksille ja edelleen kehittymiselle. Katsotaan milloin analyysityökalusta kuullaan lisää, meidänkin joukkuetta koskevat johtopäätökset tämänkertaisesta kisasta jäävät "musta tuntuu" -analyysimuotoon, ja ovat luettavissa edellä.
Lopuksi vielä Tytille isot ja lämpimät kiitokset mahtavasta kisaseurasta läpi kesän ja jaksamisesta raahautua kaikkia kolmea kisaa varten Oulusta asti kisapaikalle. Nostan hiihtopipoa päästä, tuommoisen liikkamaikan minäkin toivoisin lapsilleni. :) Tästä on mahtava jatkaa talvea kohti nautiskellen. Toivottavasti kohta tulee lunta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)