...ja ensi kesän suunnitelmat 2/2015
Jo toista vuotta peräjälkeen säästimme syyslomaviikkoa talven puolelle, ja suuntasimme marraskuiselle Leville ensilumen latua testaamaan. Takana oli hektinen ja vesisateisen arkinen syksy, joten lumileiri oli tuova lääkettä moneen nälkään. Tavoitteet maltillisina matkaan, jospa pääsisi suunnilleen päivittäin ladulle ja ystäviäkin tapaisi. Lopun ajan rentoutuisi!
Levin baanat ovat pettämättömät, aina priimakunnossa! Tällä kertaa lunta oli riittävästi vain tykkiladulla, mutta latu oli tuttua laatua, ja vaikka porukkaa oli kuin jouluyön messussa parhaimmillaan, ei haitannut! Vauhdista ja tyylistä riippumatta ladulle mahtui, ja hiihto maistui. Muutaman kerran toki joutui epämukaviin puristuksiin juniorikilpahiihtäjien innostuessa liiaksi kiihdyttämään kilpaa keskenään, hakemaan paikkaa laskuun tai pysähtymään yllättäen keskelle latua. Kaikki normaalit latuliikennesäännöt eivät olleet voimassa aamutreenien tai iltaruuhkan aikaan.
Sain hiihdettyä tavoitteiden mukaisesti, tekniikkapainotteisesti ja rauhallisesti. Viikkoon mahtui yksi kovempi treeni tasuria, muutoin mentiin leppoisaa peekoota. Pulkkamäessäkin käytiin, ja ystävien luona kyläiltiin, ja mikä parasta, kaksi kertaa tuli tehtyä myös keskivartalokuntopiiri. Yhteensä treeniaikaa tuli noin 9-10 tuntia, ja lillumiset kylpylässä päälle.
- - -
Nyt helmikuussa ovat ajatukset siirtyneet ensilumen leiristä Levillä jo hiihtolomaan ja keväthankikeleihin - Levillä. Tänä keväänä perheen tavoitteet ovat aiempaa hajanaisemmat: yksi aikoo hiihtää paljon, toinen ei ehkä ollenkaan. Kolmas luultavasti opettelee pitämään sauvoja piikkipäät alaspäin. Ensi kevään tavoitteet listattiin ruutupaperille pian marraskuun leirin jälkeen. Sanallisesti todettiin, että kaikki suunnitelmat perustuvat olettamuksiin, että kisakunto olisi viimevuotisen tasoinen. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että ihan näin ei tilanne kesällä ole, ja 24h-seikkailut tapahtuvat hieman toisenlaisissa puitteissa kuin viime kesänä!
Maha siis kasvaa ja vieläpä tuplavauhtia. Mammaa motivoi tällä hetkellä se, että puolen vuoden päästä kun treenit pääsevät taas vauhtiin, sitä vauhtia sitten varmasti riittää, ja peruskunnon voi arvioida palautuvan nopsaan kolmea pientä ihmistä palvellessa. Varusteita on tarpeen päivittää sen verran, että lenkille päästään jollain tyylillä syksylläkin - samalla on ennakoitu, että lenkkejä ylhäisessä yksinäisyydessä ja rauhallisuudessa tulee selvästi aiempaa harvemmin. Oppisikohan sitä lopultakin sietämään häiriötekijöitä paremmin ja keskittymään olennaisimpaan? Voisi olla hyödyllinen, uusi taito monessa kisassa!
No mutta. Jukola jäänee väliin ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen kerran. Seikkailukisoja seuraan ruudun takaa, treenisuunnitelmien sijaan laadin kirjallisuuden lukulistaa ja maastopyörätekniikan sijaan opettelen koodausta. Perheen (toistaiseksi?) ainoa mies kolunnee keväällä ja kesällä suunnittelemaamme kisakalenteria läpi niin kauan kuin vaimon hyväksyvät nyökkäykset jatkuvat. Kisastoppi tullee, niin uskomme, vasta reilusti heinäkuun, jopa elokuun puolella.
Toivon mukaan hiihtolomaleiriltä kertyy kaikesta huolimatta jotain kirjoitettavaa. Haaveilu kohdistuu pulkkamäkeilyyn, lumikenkäilyyn ja sauvakävelyyn, pienen ja ison hiihtäjän kannustamiseen. Aurinkoon! Kyllä täältä vielä kisakuntoon palataan! Palataan!
