Pääsin hiljan vähän vahingossa mukaan Suomen ehkä kovimpaan naisten pyörälenkkiporukkaan! Lause ansaitsisi ehkä toisen ja kolmannenkin huutomerkin peräänsä... ja lisäyksen, jotta kuuluu porukkaan yksi mieskin. Eilen oli tulikokeen aika, ja kyllä jännitti keltanokkaa ennen lenkkiä! Eikä ihan syyttäkään.
Oli ehkä justiin hyvä, että eka lenkki ajettiin minulle ihan kokemattomassa maastossa. Piti ottaa vastaan mitä polulla tuli... Ja yrittää selvitä jotenkin. Joku ero siinä on, että ajaa huippunaisajajien perässä sen sijaan, että roikkuu oman miehen peesissä. Miksi lie? Ekan alamäen jälkeen pysähdyttiin päästämään minulta renkaista ilmaa puolet pois, ja satulaa laskettiin. Muistan, että sanoin jo ensimmäisen viiden minuutin polkuajon jälkeen, että onpa vaan teknistä polkua minulle. Ja paljon enemmän oli luvassa! :)
Pääsääntöisesti alamäet on pelottaneet enemmän kuin ylämäet. Niin on edelleen. Ylämäissä kiville hyppäykset tuntuivat ensin mahdottomilta, eikä kallioille kiipeämisessä riittänyt usko, että päälle voi päästäkään... Aika pian aloin kuitenkin uskaltaa yrittää muiden perässä, ehkä siksi, että se näytti niin helpolta! Opin jotakuinkin tunnistamaan kynnykset, joiden päälle kipuamista ei tarvinnut enää kovinkaan jännittää. Tytöt opastivat, kannustivat ja kehuivat mahtavasti! Satulaa laskettiin vielä vähän lisääkin.
Alamäissä hirvitti, pienimmissäkin, kun kaikissa tuntui olevan kivikko valloillaan. Välillä annoin itselleni tauon tangon puristamisesta, mutta useassa kohdassa myös yritin tosissaan laskea, ja ylitin uskallusrajaa. Penkin takaa ajelin ison osan mäistä, vaikka muut tietysti paineli painopiste keskellä menemään!
Ajettiin reilu tunteroinen polkua suuntaansa, ja sama pätkä takaisin. Ennen kääntöpaikkaa oli matkalla vielä ns. seikkailijan mäki, reitinnäyttäjän niin nimeämänä. Ei puhettakaan, että olisi päässyt ylös - tai alas - ajamalla! Hyvä että tunkkaamalla saavutti huipun... Vaadin päästä alas aitiopaikalle katsomaan, kun lenkkiremmi lasketteli paluumatkalla jyrkältä alas! Ihan mahtavaa, miten jotkut osaa! Kai se on myönnettävä, että tuommoinenkin on mahdollista, kun monta ihmistä sen silmien edessä tekee. Taitaa mennä vuosi, toinen ja kolmaskin, ennen kuin uskallan itse moista edes harkita.
Loppua kohti alkoi voimat ja sietokyky ehtyä niin fyysiseltä kuin henkiseltäkin puolelta, mutta jotain silti sykki mielessä. Olen ajanut maastopyörällä vielä melko vähän, mutta mennyt kyllä ennenkin vastaavia polkuja. Ja aina taluttanut hankalat paikat! Nyt uskalsin kokeilla vaikka mitä, ja huomasin, että niin vain monesta kohdasta pääsee myös ajaen, vieläpä melko ookoosti ja turvallisesti. Viikon päästä häämöttää edessä ensimmäinen XCM-kisa. Sitten katsotaan, tuleeko uusia uskalluksia ja siivittävätkö nämä eiliset treenit kilpailukykyiseen menoon! Mieli siitä, että maastopyöräilyn osuutta pitää lisätä, vahvistui. Lupauksen "olla parempi pyöräilijä ensi kesänä" suhteen ollaan hyvässä vauhdissa!
perjantai 30. elokuuta 2013
maanantai 19. elokuuta 2013
Snowflakesseikkailu 2013
Tuusulassa 18.8.2013
Tämän vaimon pitkä kisatauko sai mieluisan päätöksen, kun aviomies ehdotti yhtiskää seikkailua Snowflakes-radalla. Todellakin! Treenipaineet kohdistuivat suurimmilta osin pyöräilyyn, jossa tasoeromme on enin. Mitä teknisempää, sitä jojompaa...
Hyvässä sovussa jaettiin roolit niin, että vauhdinpitäjä on myös suunnistaja, ja vaimo pysyköön perässä väkisin. Prologi oli juoksua, ja mukavaa sprinttimallista suunnistusta. Kivaa ja meille sopivaa, vaikka sykkeet huitelikin aika korkealla! Jännityksen piikkiin menköön.
Prologista pätkittiin suoraan patikkasuunnistusosuudelle. Pieni tahdin tasaaminen tehtiin, mutta analyysistä katsottuna hyvin kipitettiin kärjen takana tulevan jonkinmoisen pääjoukon kärkipäässä... Intin temppurata oli muuten yllättävän jännä ekaa kertaa mentynä, ja nosti taas sykettä vähän lisää. Oho, pitäisi tätäkin näköjään treenata! Aikaa vaihdossa hölkän jälkeen oli kulunut tasan tunti.
Pyöräosuus. Ennakkoon tätä hymisteltiin osuuksista eniten; pyöräsuunnistus ei ole vielä meidän kaksikon vahvuus, ja kun se vauhti ja tekniikkakin tuottaa välillä allekirjoittaneelle tuskanhikeä... Oli yritetty sopia oikeanlaisen kannustamisen periaatteista matkasopua ajatellen. Kahdessa tunnissa ehtikin kyllä tapahtua monenlaista! Minä tarvitsin välillä kiritystä ja jalkauduttaessa "hölkkää edes" -komentoja, Juha-kartturi puolestaan toppuuttelua ja mieluummin järjenpalautuspysäytyksiä. Onneksi pyörärallin keskivaiheilla oli erikoistehtävä, suunnistus neljäntonnin kartalla, sisältäen käynnit kaikkien mahdollisten sorakekojen (soravuorten?) päällä. Pyörällä liian helpolla päässytkin sai purkaa energiaylijäämää! Lykkyä, että kisavietin vienti oli tässä kohdassa halpaa, eikä johtanut kuin noin minuutin pummiin lammelta pois lähdettäessä. Ja taas osat vaihtui, vaimon polkuvoiman rajalla mentiin...
Pyöräilyn loppuun tehtiin ärrrsyttävä pieni jahkailulenkki, niin että vertailuporukka pääsi karkaamaan parin minuutin päähän. Melontaosuus oli selkeä ja yllättävän raskas: päätä kiristi kun ei saatu tarkkaa näkymää edellä meneviin. Että olivatko meidän sarjaa vaiko eivät! Taas piti toista muistuttaa rivakasta tahdista useampaan kertaan, ja toista toppuutella liioista vauhdinpelastusyrityksistä. Melonta taisi omia puolisen tuntia, koko osuus reilut 50 minuuttia.
Maalissa kokonaisaika näytti 3:58, ja arvioimme sijoituksen osuneen nipin napin parinkympin sakkiin. Illalla myönnettiin kisa-arvioon vielä pieni plussa, kun sijoitus olikin jopa 15. Samalla aikoja vertaillessa alkoi muistiin palautua kävellen otettuja askelia, ja kismitys nousi. Hankalaa! Etenkin maastopyöräily tuntuu olevan vaikea kisalaji vähillä treenitunneilla. Aina luulee ajavansa voimiensa äärirajoilla, mutta maalissa miettii, että olisi voinut puristaa vielä parissa tai kymmenessä kohdassa vähän lisää.
Loppukiteytyksen "hieno tapahtuma ja hyvä kilpailutreeni" jatkoksi: vielä on varaa treenata varsinkin maastopyöräilyä, ja samalla miettiä, mikä suunta on pururadalla myötä- ja mikä vastapäivään. Kiitokset Snowflakesille mahtavista järjestelyistä ja loistavasta kisatunnelmasta!
Tämän vaimon pitkä kisatauko sai mieluisan päätöksen, kun aviomies ehdotti yhtiskää seikkailua Snowflakes-radalla. Todellakin! Treenipaineet kohdistuivat suurimmilta osin pyöräilyyn, jossa tasoeromme on enin. Mitä teknisempää, sitä jojompaa...
 |
| Reitin suunnittelu toteutettiin kuitenkin yhdessä :) |
Prologista pätkittiin suoraan patikkasuunnistusosuudelle. Pieni tahdin tasaaminen tehtiin, mutta analyysistä katsottuna hyvin kipitettiin kärjen takana tulevan jonkinmoisen pääjoukon kärkipäässä... Intin temppurata oli muuten yllättävän jännä ekaa kertaa mentynä, ja nosti taas sykettä vähän lisää. Oho, pitäisi tätäkin näköjään treenata! Aikaa vaihdossa hölkän jälkeen oli kulunut tasan tunti.
Pyöräosuus. Ennakkoon tätä hymisteltiin osuuksista eniten; pyöräsuunnistus ei ole vielä meidän kaksikon vahvuus, ja kun se vauhti ja tekniikkakin tuottaa välillä allekirjoittaneelle tuskanhikeä... Oli yritetty sopia oikeanlaisen kannustamisen periaatteista matkasopua ajatellen. Kahdessa tunnissa ehtikin kyllä tapahtua monenlaista! Minä tarvitsin välillä kiritystä ja jalkauduttaessa "hölkkää edes" -komentoja, Juha-kartturi puolestaan toppuuttelua ja mieluummin järjenpalautuspysäytyksiä. Onneksi pyörärallin keskivaiheilla oli erikoistehtävä, suunnistus neljäntonnin kartalla, sisältäen käynnit kaikkien mahdollisten sorakekojen (soravuorten?) päällä. Pyörällä liian helpolla päässytkin sai purkaa energiaylijäämää! Lykkyä, että kisavietin vienti oli tässä kohdassa halpaa, eikä johtanut kuin noin minuutin pummiin lammelta pois lähdettäessä. Ja taas osat vaihtui, vaimon polkuvoiman rajalla mentiin... |
| Aina vain tahtoo tulla jotain spekuloitavaa. Joko suunnitellussa, tai viimeistään toteutetussa reitissä! |
Pyöräilyn loppuun tehtiin ärrrsyttävä pieni jahkailulenkki, niin että vertailuporukka pääsi karkaamaan parin minuutin päähän. Melontaosuus oli selkeä ja yllättävän raskas: päätä kiristi kun ei saatu tarkkaa näkymää edellä meneviin. Että olivatko meidän sarjaa vaiko eivät! Taas piti toista muistuttaa rivakasta tahdista useampaan kertaan, ja toista toppuutella liioista vauhdinpelastusyrityksistä. Melonta taisi omia puolisen tuntia, koko osuus reilut 50 minuuttia.
Maalissa kokonaisaika näytti 3:58, ja arvioimme sijoituksen osuneen nipin napin parinkympin sakkiin. Illalla myönnettiin kisa-arvioon vielä pieni plussa, kun sijoitus olikin jopa 15. Samalla aikoja vertaillessa alkoi muistiin palautua kävellen otettuja askelia, ja kismitys nousi. Hankalaa! Etenkin maastopyöräily tuntuu olevan vaikea kisalaji vähillä treenitunneilla. Aina luulee ajavansa voimiensa äärirajoilla, mutta maalissa miettii, että olisi voinut puristaa vielä parissa tai kymmenessä kohdassa vähän lisää.
Loppukiteytyksen "hieno tapahtuma ja hyvä kilpailutreeni" jatkoksi: vielä on varaa treenata varsinkin maastopyöräilyä, ja samalla miettiä, mikä suunta on pururadalla myötä- ja mikä vastapäivään. Kiitokset Snowflakesille mahtavista järjestelyistä ja loistavasta kisatunnelmasta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)