Metelistä meidän tiimi, meidän tiimistä tekniikka 25.5.2014
"Mää harrastan seikkailu-urheilua sen takia, ettei mun tarvi valita, missä lajissa haluan pärjätä!"
Eikä tarvi valita silloinkaan, jos pärjää kaikissa lajeissa, Kaisu!
Spring Adventuressa kulki "kaikki ne lajit hyvin, joita oli treenattu". Melonta ei kulkenut, melontaa ei ollut treenattu. Ja jotain lupauksiakin kisan jälkeen tein. Nyt niistä aiheista lisää.
Oli sovittu Kaisun kanssa, että päivitetään kuulumisia vähän pitemmän treenin lomassa. Kaisun ja Tytin kanssa on tarkoitus startata Rokuan Geopark Challengeen reilun kuukauden päästä (itteäkin nyt kyllä säikäyttää että vain kuukauden päästä). Yhteisten lukio- ja opiskeluvuosien jälkeen on Kaisun kanssa tavattu suunnilleen kerran vuodessa ja yleensä vauhdista, esimerkiksi Jukolan vaihtopuomilla toinen tuomassa ja toinen vastaanottamassa karttaa, tai Muhoksen pesäpallostadionilla Geopark Challengen prologissa, kun toinen pyyhältää vaihtoon ja toinen ottaa valokuvia. Nyt sitten kerralla asiat järjestykseen, treenit ja elämäntilannetiedot.
Olin niin köhäinen aamulla, että yritin perua koko treenin. Jälkikäteen sanon että onneksi Kaisu ei vastannut puhelimeen kuin vasta kun oli jo yli puolimatkan Lahdesta Vantaalle kanootin (ja pyörän ja rullaluistimien) kanssa. Uskalsin lähteä melomaan käheästä kurkusta huolimatta, ja melonnan jälkeen tuntui olo jo niin normaalilta, että rulliksillekin tohti. Kevyenä loppuverkkana sitten vielä kävin näyttämässä Kaisulle lähipolut pyörän päältä.
Lähipiirini seikkailevien naisten porukassa melontaspesialistit ovat harvassa. Oli jotenkin uskomattoman helppoa lähteä treenaamaan melontaa, kun kaveri tuo oman kanootin mukana, ja vesille päästään parin kilsan päästä kotoa. Ja mikä kalusto! Motivoiva, voisi ehkä yksinkertaisimmin kuvata. Kanootti taisi olla mallia (?) Tripper, tai niin sitä kutsuttiin, ja näppärä se oli! Ja melat höyhenenkevyet! Pakko laittaa näitä huutomerkkejä, kun en meinannut uskoa että kanootti liikahti oikeasti ihan jo ensimmäisestä vedosta lähtien! Koskaan kuullutkaan tämmöisistä kanooteista. :)
Naiset on urheilussa mahtavia ja kärsivällisiä opettajia. Aluksi tuli pari nopeaa neuvoa, ja sitten sai ihan kysyä, että sanopas nyt jotain mihin tässä tekniikassa kannattaisi keskittyä. Yhdessä vastavirtaavassa kohdassa sentään perämies-Kaisu tuumasi, että "tuotaa... Tarttis varmaan... meloa vähän, että päästään ylös." Tuli kyllä monta hyvää vinkkiä, ja etteivät unohtuisi ihan heti, tässä pitkäaikaiseen muistiin ne jotka vielä muistan:
.Kädet suunnilleen samassa asennossa koko ajan, koukistelujen välttämistä
.Veto lähtee kaukaa edestä, päättyy omalle kohdalle, vedon aikana lapa suorassa
.Paluuveto (voikohan sanoa backswing) mahdollisimman matalalla lähellä vedenpintaa
.Jalalla poljetaan vetoa vastaan, jotta saadaan kropasta voimaa (ja vältetään lonkankoukistajien työttömyys ja siitä johtuva kangistuminen)
.Selästä pyritään aktivoimaan lapojen välinen alue, ryhti pysyy ja melontaliike on oikeampi.
Reilun viikon päästä on taas vuorossa kajakkimelontaa, saa nähdä oliko tästä treenistä tukevaa apua siihenkin. Kanootteilua varten oli hyvä päästä kokemaan vesilläoloa ihan rauhallisen treenin merkeissä, ja keskittyä tekniikan hiomiseen.
Toisena agendalla oli käydä melonnan perään rullaluistimilla tuntumaa hakemassa. Minulla oli yksi harjoitus uusilla rullaluistimilla takana, ja muistikuvat olivat kahtalaiset. Ensimmäisessä treenissä alku oli hankalaa: niin oli nytkin, joskaan ei aivan samassa mittakaavassa. Ensimmäisessä treenissä luistelin lopun harjoitusta aika reippaasti, ja homma alkoi sujua. Tällä toisella kerralla yritin jarrutella vauhtia sykkeen pitämiseksi turvallisissa pk-rajoissa, ja jotenkin olo tuntui kömpelöltä ja huteralta. Kolmatta treeniä kaipaa; viikon päästä No Limit Adventure tarjoaa kuulemma sitten jo mahdollisuuden kokeilla luistelua kisavauhdillakin. "Pitempää liukua", sanoi treenimaisteri Kaisu, joka hallitsi tämänkin lajin normaalin hyvin.
Kun oli treenin makuun päästy, päätettiin käydä vielä pieni polkulenkki myös fillareiden selässä, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Kannatti. Ajattelin, että näytän lähipolut, ja testaan muutamia kitkeriä paikkoja: uskaltaako niistä alkaa yrittää läpiajamista. Ja uskaltaa, on vastaus. Kaisu hurautti läpi kaikista paikoista joista pyysin! Pari kertaa katsoin perään, että hieno homma sinulle, muutaman kohdan päätin yrittää itsekin heti perässä. Muutaman kohdan olen nyt pari päivää myöhemmin päättänyt (yrittää) ajaa seuraavalla kerralla, periaatteella että sittenpä ainakin tietää, pääseekö niistä läpi vai ei.
Kotiläksyistä sitten vielä. Pieni mörkö nimeltä pyöräkuume pesiytyi minuun meidän lenkkipäivän tuloksena. Hyppäsi pitkospuun reunalta iholle ja alkoi levittää omaa myrkkyään treenin jälkeen! Näin kolme päivää myöhemmin olen jo miettinyt ostajaehdokkaita vanhalle pyörälleni, ja selannut oman ja naapurin miehen vinkkien perusteella pyörävalikoimaa netistä. Näihin seikkailuhommiin ideaalisimmalta tuntuisi 29" jäykkäperä, jossa voisi olla yksi etuhammasratas nykyistä vähemmän. Sitten vielä pari hienosäätövaatimusta... Ja oikean mallin etsiminen. Ihan jännittää, löydänkö uuden pyörän! Cube Team LTD on kyllä ollut motivoiva kaveri, kehitystä ajotekniikassa on tullut melkein joka lenkillä. En osaa kiteyttää asiaa loppukommentiksi... Ehkä osuvin olisi treenissäkin puhuttu kisasuunnitelma: "Teen oman parhaani, ja katsotaan miten käy!"
Kiitos Kaisulle loistavasta harjoituspäivästä. Ruoka maistui lenkin päälle, ja väsyttikin. Niin kuin pitääkin. Alkuperäiseen kevään treenisuunnitelmaan tuli yksi hyvä viikonloppu lisää - tästä loppuaika kisavalmistautumisessa meneekin pitkälti pienempien kisailujen merkeissä.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
lauantai 17. toukokuuta 2014
Spring Adventure 2014
Kevään ensi uinnit ja melontamaahanpudotus 10.5.2014
Väsymätön ikiliikkujakaverini Tytti innostui viime kesänä ilmaan heittämästäni ideastani kisata kaksistaan Multisport Cupissa kesällä 2014. Lyhyestä virsi kaunis, Spring Adventureen startattiin viikko sitten lauantaina. Oho!
Valmistautuminen sujui aika kivasti, kuulemma molemmat salaa parantelimme omia flunssiamme kertomatta toisillemme mitään pienistä kröhäilyistä. Näin sen kuuluukin mennä! Valmistautumisessa tankkauksen osalta olin tällä kertaa päättänyt olla tarkka ja hillitty. Tankkaukseksi näin lyhyeen kisaan riittäisi hyvin kahtena päivänä ennen kisaa yksi ylimääräinen leipäpari molempina päivinä. Ylitankkauksen kohtalo oli vielä aivan hyvin muistissa Lanzarotelta, sitä en kokeile enää kertaakaan uudestaan. Tavoistani poiketen olin sen sijaan jotenkin tullut valvoneeksi jopa kahtena edellisenä yönä reilun tunnin, jonka olisin mieluummin nukkunut - olo alkoi olla vähän sen tuntuinen, että kisan jälkeen ei tarvitse nukkumatin perään kysellä.
Univajeet unohtuvat kuitenkin yleensä justiinsa sillä hetkellä kun karttanippu annetaan käteen... Niin nytkin - tai ainakin melkein. Jokin ihmeellinen horros vaivasi vielä reitinsuunnitteluvaiheessa, kun yritettiin laskea kilometritietoja rastiväleille matkan arviointia helpottamaan. Tytti laski päässä nopeammin ja oikein, minä laskimella mitä sattuu! Karttojen kontaktointikin meni vähän sinne päin.
Yhtä kaikki, matkaan päästiin. Tällä kertaa prologeja ei ollut, vaan naisten ja sekajoukkueiden kilpasarja ampaisi suoraan pyörillä mtb-kartan reitille. Päästiin lähdöstä kärkeen, vain muutama sekajoukkue edellämme. Poljettiin aivan reippaasti ja yritettiin pysyä edes jonkun selän takana avoimissa kohdissa. Hyvältä näytti, siihen asti kun saavuttiin ensimmäiselle rastille...
Multisport cup haluaa käsittääkseni profiloitua nimenomaan urheilupuolelle, ja vähän vähemmän sille pähkähulluutta vaativalle osa-alueelle kuten nokkospuskiin patistamiselle. Jokin märkyyden kaipuu näitä kaikkia ratamestareita silti aina yhdistää... Ensimmäinen rasti sijaitsi jotakuinkin keskellä pientä jokea.
Naisjoukkueiden syndroomaan sitten. Monesta suusta olen kuullut, että märällä rastilla jäädään etsimään sopivaa ylityspaikkaa, ja ajatellaan, että pienellä lisäharkinnalla hoksaa jotain ja selviää liki kastumatta. Kun ei selviä! Päätin, että nyt ei mietitä yhtään, jokeen vaan ja kesä kuivattaa tullessaan. Tytti huuteli rannalta parempaa kahlauskohtaa, ja kipaisi sitten puoliväliin perään altaaseen. Ei kuulemma uskaltanut jäädä poiskaan, siis mitä?! Minun takiako, vai viiden metrin säännön, jota tuskin kukaan muu kuin me noudatti kisassa... Hyvä Team Spirit meillä ainakin oli!
Eli märkänä kainaloita myöten jatkettiin matkaa. Neljä ensimmäistä rastia haettiin pyörällä, sitten pyörät rastille parkkiin ja juoksemaan. Johdettiin naisten kisaa tässä vaiheessa! Juoksua varten saatiin rastivahdilta a-nelonen, jossa oli satelliittikuva Jätinlukot-alueesta. Sorakivimonttuja, suppia ja harjuja. Jostain syystä tällä osuudella 1) putosimme heti lähdössä minuutin päähän kärjestä kakkoseksi, 2) juoksimme reput selässä ja kypärät päässä ja 3) emme juosseet läheskään niin kovaa kuin olisi pitänyt JA olisimme pystyneet. Kun hypättiin jälleen pyörien päälle, saimme menosta kiinni uudelleen, ajoimme ihan kärjen ellei kärkivauhtia ja selvitimme suunnistuksen siinä missä muutkin helpolla radalla. Ihan pieni reitinvalinta vaihtoalueelle tullessa sentään tapahtui, ja siinä kohdassa meistä taisi mennä yksi naistiimi ohi. Tulosten analyysi paljastaa, että olimme tässä vaiheessa kokonaiskisassa neljäntenä.
Melonta oli mielenkiintoa täynnä, ja onneksi kestoltaan suhteellisen lyhyt. Ihan tarkkaan ei selviä edes rastiväliajoista, kauanko melonta lopulta vei, mutta suhteessa tällä pätkällä hävittiin ihan tolkuttoman paljon. Menomatka vastavirtaan vei energiaa ja toi oppia, seuraavalla kerralla olen paremmin valmistautunut ja osaan ainakin teoriassa tärkeimmät melontaliikeradat. :) On lupaus!
Vapaasti valitsimme suorittaa vaijeriylityksen melonnan jälkeen. Helppoa kuin mikä, ja kiitos rastivahdille joka suunnilleen kielsi laittamasta valjaita päälle. Niitä ei tosiaankaan olisi tarvinnut, säästyi sekin aika. Toinen juoksupätkä melonnan ja ylityksen jälkeen alkoi pahassa energiavajeessa ja heikotuksessa, mutta eteni alusta pitäen vauhdikkaasti ja oli meiltä kaikkiaan hyvä osuus. Teimme yhden kärkiajan rastivälille, ja pysyimme kaikilla väleillä hyvin kärjen vauhdissa.
Ihmeitä näillä juoksuilla ei kuitenkaan tehty, vaikka edellä menevän Snowflakes-tiimin selät sentään saimme näkyviin vaihtoalueelle taas saavuttaessa. Otimme ihan supernopean vaihdon ja ampaisimme viimeistä kertaa pyörien päälle. Melkein saimme Snoukkarit kiinni (taas kärkiväliaika rastille), mutta teknisellä polkuosuudella ero ei kaventunut. Mukana hääräsi yksi sekajoukkue, ja yhdessä kohdassa kun kartta ei ollut parhaimmillaan suhteessa maastoon, Snowflakes-selät pääsivät näkymättömiin uudelleen. Harmi! Maalialueella oli vielä luvassa finfoam-patjalla uinti, joka sujui muuten kaikin puolin hyvin ja nopeasti, mutta rastileimaus kesti ja kesti, kun Emit meinasi juuttua trikoontaskuun ja kädet tärisivät kylmästä vedestä. Ja ehkä vähän kiireestäkin.
Kuulimme voittajien tulevan maaliin kun meillä oli vielä uinti edessä. Uinti vei siten aika tasan yhdeksän minuuttia, jonka verran hävisimme voittajille MamAdventurelle. (Onnittelut heille!) Meille kävi lopulta siinä määrin hassusti, että Snowflakes-tiimille tuomittiin 10min sakko leimaamatta jääneestä vaihtoalueen rastista - lähellä oli meilläkin jäädä rasti kuittaamatta. Tämän kisasiskojen sakon myötä nousimme kolmannelle sijalle, ja pääsimme pokkaamaan palkinnoksi Haltin urheilukassit.
Erikoinen kisa siinä mielessä, ettei kisassa sattunut juurikaan harmittavia töppäilyjä - meille. Kun kotimatkalla pantiin kisaa pakettiin, todettiin yhdestä suusta Tytin kanssa, että miksi ihmeessä sitä rastin leimaamista pitää aina jotenkin arkailla. Ylimääräiset leimat eivät tulosta pahenna, joten miksei vain leimaa surutta aina, kun on epävarma? Ja oikeastaan voisi jättää kysymysmerkinkin pois. Tästä lähin leimataan! Ennen seuraavaa kisaa myös käydään melomassa, ja keksitään emitille taskua näppärämpi sijoituspaikka niille osuuksille, kun reppu ei ole selässä. Eikä juosta pyöräilykypärä päässä, edes reeneissä.
Väsymätön ikiliikkujakaverini Tytti innostui viime kesänä ilmaan heittämästäni ideastani kisata kaksistaan Multisport Cupissa kesällä 2014. Lyhyestä virsi kaunis, Spring Adventureen startattiin viikko sitten lauantaina. Oho!
Valmistautuminen sujui aika kivasti, kuulemma molemmat salaa parantelimme omia flunssiamme kertomatta toisillemme mitään pienistä kröhäilyistä. Näin sen kuuluukin mennä! Valmistautumisessa tankkauksen osalta olin tällä kertaa päättänyt olla tarkka ja hillitty. Tankkaukseksi näin lyhyeen kisaan riittäisi hyvin kahtena päivänä ennen kisaa yksi ylimääräinen leipäpari molempina päivinä. Ylitankkauksen kohtalo oli vielä aivan hyvin muistissa Lanzarotelta, sitä en kokeile enää kertaakaan uudestaan. Tavoistani poiketen olin sen sijaan jotenkin tullut valvoneeksi jopa kahtena edellisenä yönä reilun tunnin, jonka olisin mieluummin nukkunut - olo alkoi olla vähän sen tuntuinen, että kisan jälkeen ei tarvitse nukkumatin perään kysellä.
Univajeet unohtuvat kuitenkin yleensä justiinsa sillä hetkellä kun karttanippu annetaan käteen... Niin nytkin - tai ainakin melkein. Jokin ihmeellinen horros vaivasi vielä reitinsuunnitteluvaiheessa, kun yritettiin laskea kilometritietoja rastiväleille matkan arviointia helpottamaan. Tytti laski päässä nopeammin ja oikein, minä laskimella mitä sattuu! Karttojen kontaktointikin meni vähän sinne päin.
Yhtä kaikki, matkaan päästiin. Tällä kertaa prologeja ei ollut, vaan naisten ja sekajoukkueiden kilpasarja ampaisi suoraan pyörillä mtb-kartan reitille. Päästiin lähdöstä kärkeen, vain muutama sekajoukkue edellämme. Poljettiin aivan reippaasti ja yritettiin pysyä edes jonkun selän takana avoimissa kohdissa. Hyvältä näytti, siihen asti kun saavuttiin ensimmäiselle rastille...
Multisport cup haluaa käsittääkseni profiloitua nimenomaan urheilupuolelle, ja vähän vähemmän sille pähkähulluutta vaativalle osa-alueelle kuten nokkospuskiin patistamiselle. Jokin märkyyden kaipuu näitä kaikkia ratamestareita silti aina yhdistää... Ensimmäinen rasti sijaitsi jotakuinkin keskellä pientä jokea.
Naisjoukkueiden syndroomaan sitten. Monesta suusta olen kuullut, että märällä rastilla jäädään etsimään sopivaa ylityspaikkaa, ja ajatellaan, että pienellä lisäharkinnalla hoksaa jotain ja selviää liki kastumatta. Kun ei selviä! Päätin, että nyt ei mietitä yhtään, jokeen vaan ja kesä kuivattaa tullessaan. Tytti huuteli rannalta parempaa kahlauskohtaa, ja kipaisi sitten puoliväliin perään altaaseen. Ei kuulemma uskaltanut jäädä poiskaan, siis mitä?! Minun takiako, vai viiden metrin säännön, jota tuskin kukaan muu kuin me noudatti kisassa... Hyvä Team Spirit meillä ainakin oli!
Eli märkänä kainaloita myöten jatkettiin matkaa. Neljä ensimmäistä rastia haettiin pyörällä, sitten pyörät rastille parkkiin ja juoksemaan. Johdettiin naisten kisaa tässä vaiheessa! Juoksua varten saatiin rastivahdilta a-nelonen, jossa oli satelliittikuva Jätinlukot-alueesta. Sorakivimonttuja, suppia ja harjuja. Jostain syystä tällä osuudella 1) putosimme heti lähdössä minuutin päähän kärjestä kakkoseksi, 2) juoksimme reput selässä ja kypärät päässä ja 3) emme juosseet läheskään niin kovaa kuin olisi pitänyt JA olisimme pystyneet. Kun hypättiin jälleen pyörien päälle, saimme menosta kiinni uudelleen, ajoimme ihan kärjen ellei kärkivauhtia ja selvitimme suunnistuksen siinä missä muutkin helpolla radalla. Ihan pieni reitinvalinta vaihtoalueelle tullessa sentään tapahtui, ja siinä kohdassa meistä taisi mennä yksi naistiimi ohi. Tulosten analyysi paljastaa, että olimme tässä vaiheessa kokonaiskisassa neljäntenä.
Melonta oli mielenkiintoa täynnä, ja onneksi kestoltaan suhteellisen lyhyt. Ihan tarkkaan ei selviä edes rastiväliajoista, kauanko melonta lopulta vei, mutta suhteessa tällä pätkällä hävittiin ihan tolkuttoman paljon. Menomatka vastavirtaan vei energiaa ja toi oppia, seuraavalla kerralla olen paremmin valmistautunut ja osaan ainakin teoriassa tärkeimmät melontaliikeradat. :) On lupaus!
Vapaasti valitsimme suorittaa vaijeriylityksen melonnan jälkeen. Helppoa kuin mikä, ja kiitos rastivahdille joka suunnilleen kielsi laittamasta valjaita päälle. Niitä ei tosiaankaan olisi tarvinnut, säästyi sekin aika. Toinen juoksupätkä melonnan ja ylityksen jälkeen alkoi pahassa energiavajeessa ja heikotuksessa, mutta eteni alusta pitäen vauhdikkaasti ja oli meiltä kaikkiaan hyvä osuus. Teimme yhden kärkiajan rastivälille, ja pysyimme kaikilla väleillä hyvin kärjen vauhdissa.
Ihmeitä näillä juoksuilla ei kuitenkaan tehty, vaikka edellä menevän Snowflakes-tiimin selät sentään saimme näkyviin vaihtoalueelle taas saavuttaessa. Otimme ihan supernopean vaihdon ja ampaisimme viimeistä kertaa pyörien päälle. Melkein saimme Snoukkarit kiinni (taas kärkiväliaika rastille), mutta teknisellä polkuosuudella ero ei kaventunut. Mukana hääräsi yksi sekajoukkue, ja yhdessä kohdassa kun kartta ei ollut parhaimmillaan suhteessa maastoon, Snowflakes-selät pääsivät näkymättömiin uudelleen. Harmi! Maalialueella oli vielä luvassa finfoam-patjalla uinti, joka sujui muuten kaikin puolin hyvin ja nopeasti, mutta rastileimaus kesti ja kesti, kun Emit meinasi juuttua trikoontaskuun ja kädet tärisivät kylmästä vedestä. Ja ehkä vähän kiireestäkin.
Kuulimme voittajien tulevan maaliin kun meillä oli vielä uinti edessä. Uinti vei siten aika tasan yhdeksän minuuttia, jonka verran hävisimme voittajille MamAdventurelle. (Onnittelut heille!) Meille kävi lopulta siinä määrin hassusti, että Snowflakes-tiimille tuomittiin 10min sakko leimaamatta jääneestä vaihtoalueen rastista - lähellä oli meilläkin jäädä rasti kuittaamatta. Tämän kisasiskojen sakon myötä nousimme kolmannelle sijalle, ja pääsimme pokkaamaan palkinnoksi Haltin urheilukassit.
Erikoinen kisa siinä mielessä, ettei kisassa sattunut juurikaan harmittavia töppäilyjä - meille. Kun kotimatkalla pantiin kisaa pakettiin, todettiin yhdestä suusta Tytin kanssa, että miksi ihmeessä sitä rastin leimaamista pitää aina jotenkin arkailla. Ylimääräiset leimat eivät tulosta pahenna, joten miksei vain leimaa surutta aina, kun on epävarma? Ja oikeastaan voisi jättää kysymysmerkinkin pois. Tästä lähin leimataan! Ennen seuraavaa kisaa myös käydään melomassa, ja keksitään emitille taskua näppärämpi sijoituspaikka niille osuuksille, kun reppu ei ole selässä. Eikä juosta pyöräilykypärä päässä, edes reeneissä.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Kehon kuntokartoitus ynnä muuta
Vähän sairastelua ja paljon pyöräilyä 4/2014
Kuukausi uudenlaista arkea takana eikä paremmasta väliä. Treenaamaan on päästy suunnitellusti, ja sairastaakin on ehditty odotetusti. Eivät ole aikuisetkaan turvassa kun päiväkodin lapset vaihtavat pöpöjä keskenään! Viikon verran on toistaiseksi tarvinnut pysyä poissa lenkkipoluilta flunssailun ja vatsanväänteiden vuoksi. Aika kohtuullinen ensimmäinen kuukausi siis.
Pääsiäisenä oli tarkoitus ajaa huippupitkää lenkkiä, ja tarjota tytölle laatuaikaa isovanhempiensa kanssa. Kun pääsiäistä edelsi lyhyt mutta ärhäkkä oksennustauti meidän perheessä, ja pohjoisesta meille lomalle aikoneet mummo ja pappa potivat omaa nuhakuumettaan, jouduttiin suunnitelmia vähän muokkaamaan.
Ajamaan silti päästiin ja pisimmälle lenkille kertyi ajallista mittaa 2h40min; yhteensä ajoa tuli rapiat seitsemän tuntia ja reilu tunti juoksua päälle. Suunnilleen aiotunlaisesti siis, vaikka yhdistelmätreeniä tarvitsisi vielä ehkä vähän lisää. Positiivista oli varsinkin, että melkeinpä jokaisella maastolenkillä a) uskalsin yrittää ja b) selvisin jonkin pahan paikan yli. Olin ylpeää, ylpeää! Pohditutti, että paljon asiaan taitaa vaikuttaa "vain" paljon polkeminen ylipäänsä. Josko pyöräilyssä käyttökelpoisimmat lihakset alkaisi löytyä, ja voimantuoton osaisi kohdistaa ja ajoittaa tehokkaammin? Seuraavaksi yritän löytää jonkin vinkkipalstan maastopyöräilyn tekniikasta. Harkinnassa on/oli jopa Korson Kaiun järjestämä maastopyöräilykurssi, mutta ajankäytöllisistä syistä sen joudun vielä jättämään jonoon.
Töihin paluun yhteydessä ilmeni yllättäviä, kiehtovia puolia: käytännössä heti käytännössä tarjottiin mahdollisuutta kehon monipuoliseen kuntokartoitukseen. Sellaiseen tietenkin, aina kiinnostaa kropasta tehtävät analyysit! Jännittäviä tilanteita nuo testit, vaikka luulee kuinka tietävänsä, että asiat ovat hyvällä mallilla... Kuntotestin palaute kertoi monipuolista ja mukavaakin palautetta, erityisesti rasvaprosentin päivittyminen oli iloinen tieto (eräs muutaman vuoden takainen mittaus antoi tuloksen 29%). Hapenottokyvyn tulos Polarin sykemittarilla tehtynä sen sijaan jätti pienen kismityksen, josko pitäisi käydä testaamassa todellinen hapenotto maski naamalla juosten. No, tulos oli ihan hyvä nytkin, ja eihän sillä hapenottokyvyllä sinänsä merkitystä ole, jos tuloksiinsa on tyytyväinen. :) Insinööriluonne vain nostaa päätään, tai sitten perfektionismi...
Toivottavasti flunssanrippeet karisevat pian. Enää viikko aikaa ekaan seikkailustarttiin: Spring Adventure ja Multisport cup.
Kehon kuntokartoituksen päätulokset:
.Painoindeksi 20,0 (hyvä)
.Rasvaprosentti 20,2 (hyvä)
.Kestävyyskunto 46ml/kg/min (hyvin hyvä, kuntoluokka 6/7)
.Puristusvoima 36kg (keskimääräinen, kuntoluokka 3/5)
.Liikunta-aktiivisuus 4/4
.Lihaksen osuus painosta 43,5% (lihas/rasva-arvio hyvä, kuntoluokka 4/5)
Ja mielenkiintoiset:
Perusaineenvaihdunta 1314kcal
Kokonaisenergian kulutus (ilman liikuntaa) 2024kcal.
Testin tekijä: Fitpoint Oy
Kuukausi uudenlaista arkea takana eikä paremmasta väliä. Treenaamaan on päästy suunnitellusti, ja sairastaakin on ehditty odotetusti. Eivät ole aikuisetkaan turvassa kun päiväkodin lapset vaihtavat pöpöjä keskenään! Viikon verran on toistaiseksi tarvinnut pysyä poissa lenkkipoluilta flunssailun ja vatsanväänteiden vuoksi. Aika kohtuullinen ensimmäinen kuukausi siis.
Pääsiäisenä oli tarkoitus ajaa huippupitkää lenkkiä, ja tarjota tytölle laatuaikaa isovanhempiensa kanssa. Kun pääsiäistä edelsi lyhyt mutta ärhäkkä oksennustauti meidän perheessä, ja pohjoisesta meille lomalle aikoneet mummo ja pappa potivat omaa nuhakuumettaan, jouduttiin suunnitelmia vähän muokkaamaan.
Ajamaan silti päästiin ja pisimmälle lenkille kertyi ajallista mittaa 2h40min; yhteensä ajoa tuli rapiat seitsemän tuntia ja reilu tunti juoksua päälle. Suunnilleen aiotunlaisesti siis, vaikka yhdistelmätreeniä tarvitsisi vielä ehkä vähän lisää. Positiivista oli varsinkin, että melkeinpä jokaisella maastolenkillä a) uskalsin yrittää ja b) selvisin jonkin pahan paikan yli. Olin ylpeää, ylpeää! Pohditutti, että paljon asiaan taitaa vaikuttaa "vain" paljon polkeminen ylipäänsä. Josko pyöräilyssä käyttökelpoisimmat lihakset alkaisi löytyä, ja voimantuoton osaisi kohdistaa ja ajoittaa tehokkaammin? Seuraavaksi yritän löytää jonkin vinkkipalstan maastopyöräilyn tekniikasta. Harkinnassa on/oli jopa Korson Kaiun järjestämä maastopyöräilykurssi, mutta ajankäytöllisistä syistä sen joudun vielä jättämään jonoon.
Töihin paluun yhteydessä ilmeni yllättäviä, kiehtovia puolia: käytännössä heti käytännössä tarjottiin mahdollisuutta kehon monipuoliseen kuntokartoitukseen. Sellaiseen tietenkin, aina kiinnostaa kropasta tehtävät analyysit! Jännittäviä tilanteita nuo testit, vaikka luulee kuinka tietävänsä, että asiat ovat hyvällä mallilla... Kuntotestin palaute kertoi monipuolista ja mukavaakin palautetta, erityisesti rasvaprosentin päivittyminen oli iloinen tieto (eräs muutaman vuoden takainen mittaus antoi tuloksen 29%). Hapenottokyvyn tulos Polarin sykemittarilla tehtynä sen sijaan jätti pienen kismityksen, josko pitäisi käydä testaamassa todellinen hapenotto maski naamalla juosten. No, tulos oli ihan hyvä nytkin, ja eihän sillä hapenottokyvyllä sinänsä merkitystä ole, jos tuloksiinsa on tyytyväinen. :) Insinööriluonne vain nostaa päätään, tai sitten perfektionismi...
Toivottavasti flunssanrippeet karisevat pian. Enää viikko aikaa ekaan seikkailustarttiin: Spring Adventure ja Multisport cup.
Kehon kuntokartoituksen päätulokset:
.Painoindeksi 20,0 (hyvä)
.Rasvaprosentti 20,2 (hyvä)
.Kestävyyskunto 46ml/kg/min (hyvin hyvä, kuntoluokka 6/7)
.Puristusvoima 36kg (keskimääräinen, kuntoluokka 3/5)
.Liikunta-aktiivisuus 4/4
.Lihaksen osuus painosta 43,5% (lihas/rasva-arvio hyvä, kuntoluokka 4/5)
Ja mielenkiintoiset:
Perusaineenvaihdunta 1314kcal
Kokonaisenergian kulutus (ilman liikuntaa) 2024kcal.
Testin tekijä: Fitpoint Oy
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)