torstai 19. toukokuuta 2016

Bodom Trail 2016



12 km paluu kisapoluille 5/2016


Olin valmistautunut starttaamaan paljon paljon kovempaa. Yritin malttaa mieleni, koska muilla oli luultavasti polkujuoksukokemusta jonninverran minua enemmän. Saas nähdä mitä tulee, mielessä pyöri... Mutta nyt nautitaan!


Reilu puolitoista vuotta edellisestä numerolappukokemuksesta teki tehtävänsä. Jännitti taas kuin mummoa lumella. Verryttelyt aloitin jo 50 minuuttia ennen omaa starttia, hikeä ei tarvinnut juuri peräänkuuluttaa helteisen kelin myötä. Kaikenkaikkiaan olosuhteet olivat kohdallaan, ja hyviä harjoituksia alla ainakin muutamia.
Starttasin kolmannessa lähtöryhmässä. Oletin, että mentäisiin noin Venlojen viestin aloituksen tyyliin, ehkä kovempaa, kun matkassa oli reilusti miehiäkin. Ihmettelin, kun kukaan ei pyrkinyt edes lähtöviivalle kun aikaa lähtöön oli enää sekunteja. No, minä sitten pyrin! Sinnehän sitä on mentävä lopulta joka tapauksessa.


Eka kilometri tuntui helpolta reippaalta rullailulta, perus "kohta ehkä tuntuu jo pahalta" -fiiliksellä. Jälkitarkastelusta katsottuna km-vauhti oli luokkaa 4:45, eli kohtuu maltillista, mutta ekaksi startiksi mukavan reipasta. Olin oikeastaan vähän yllättynyt, kuinka olo tuntui vanhalta tutulta. Tilanne muuttui, kun polku kapeni ja vaihtui sitten aivan metsäksi. Muistin, millaisessa kisassa sitä oltiinkaan, ja ymmärsin, että juoksu tulisi muistuttamaan enemmän suunnistusta seuraavilla kilometreillä. Km-vauhdeista en pysynyt kärryillä, matkan arviointi oli vaikeaa. Huhuilin puolen tunnin kohdalla tietoja muilta (oman Suunnon Ambit3 Sportin näyttöjen päivittäminen on hieman venähtänyt), ja kuulla sain matkaa takana olevan n. 4,3km. Puolen tunnin kohdalla! Hellurei!


Sykkeet oli sitä luokkaa ettei laskupäähän voinut luottaa, arviot loppuajasta vaihtuivat joka päättelyllä. Vasta hyvän matkaa puolivälin toisella puolella muistin senkin, että näppäsin startissa kellon päälle minuuttia ennen lähtöä. Ei ihme ettei km-vauhdeista ottanut selkoa!
Matkalla oli ehkä 3-4 pitkospuukohtaa, joiden ympärillä miltei uitavan märkää. Näissä kohdissa joutui hiukan jonottamaan, ja vaikka ensimmäinen oli jo ennen puolen tunnin täyttymistä, nokkelana (?) kisaajana aloin imeä geeliä aina kun vauhti 'pakon edessä' hidastui. Muutamassa kohdassa huutelin vähän vauhtia porukkaan, kun 'turhissa' kohdissa meinattiin pistää ihan kävelyksi. Ohittaminen oli kuitenkin enimmäkseen melko helppoa, ja itse jouduin päästämällä päästämään muita ohitse vain kerran, ehkä pari. Toisella kerralla tein ehkä vähän keljumaisen ratkaisun, kun muutama edellämenijä tarjosi minun laillani tietä nopeammille. Hyppäsin ohittavan junan letkaan! Näin sain näppärästi hetkeksi vauhtia kinttuihin. Sori siitä!


Eräs kokeneempi juoksijakaveri oli kerrannut minulle ennen starttia reitin päälinjat. Alussa nopeaa, pikku hiljaa hidastuvaa, keskiväli on mäkistä ja märkää, loppuun ura taas kovenee ja antaa sijaa vauhdinnostolle. Oli kyllä hyvät neuvot! Jälkikäteen spekuloiden hieman liikaa säästelin tai jouduin hölläämään vauhtia keskimmäisellä pätkällä. Nousuja kävelin kipittäen, alamäissä yritin pitää kunnon vauhtia. Lopun tekniset alamäet tuottivat kyllä vaikeuksia, mutta lopussa seisoi (tai juoksi) kiitosta siitä, että paukkuja tasaiselle oli vielä jäljellä. Lisäsin melko reilusti vauhtia (tai ainakin tehoa), kun matkaa oli alle 2km. Viimeisillä sadoilla metreillä oli vielä kismittävä pitkä nousu, johon reidet taas hetkeksi tummuivat... Mutta loppukirin sain kaivettua, olkoonkin että miesten 21km voittaja huitaisi minusta ohi juuri ennen loppusuoralle kääntymistä. Matkan aikana keksin itselleni kaksi tavoitetta: Olla maalissa ennen pitkän matkan kärkeä, ja olla maalissa päivän nopein imettäjä. Eka näistä meni siis mönkään, ja aivan leuka lommolla hämmästelin Ansion ja kumppaneiden jäätävää vauhtia paahtavassa helteessä. Vasta paljon myöhemmin muistin, että kaverit sentään lähtivät minua 10min aikaisemmin matkaan. No, siltikin, jäätävää on menonsa.


Koko reissun kovin syke 174 loppusuoralla, samoin nopein km-vauhti 4:37. Sijoitus 20/217. Hyvin meni! Jäi aivan mielettömän hyvä fiilis onnistuneesta kisasta niin omalta kuin järjestelyjenkin kantilta. Kaikki nappiin! Kuulemma ensi vuonna olen perheessä vasta toissijaisesti juoksuvuorossa tässä kisassa. Pitää alkaa ajoissa haalia lapsenvahtia, koukuttava oli kisa ja laji, supersuosittu #polkujuoksu.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jalalla jalajala vei

Juoksua, hiihtoa ja haaveita 3-4/2016


Tiukkaa tekkee, ei voi mittään. Hirviä hinku reenaamaan ja yrittää vain unohtaa sen. Jala jalla jalajala vei...

Muutamia hailaitseja keväältä kerrottavaksi onneks on! Käytiin viikon juoksuleiri Gran Canarian maisemissa, ja nautittiin lämmöstä. Maastotossut pääsi pari kertaa sen verran hyvään testiin että hyväksi on testaamalla ne nyt todettu. Ihanaa! Tolkuttoman nättiä vuorenrinnettä, monenlaista polkua ja varsin hyvä seura laittaa jalalla jala jala vei.


Pikku kääntötauko kotona, siivottiin koti myyntikuntoon ja lähdettiin uuteen reissuun. Reissussa ollessa sitten myytiin se koti. :) Siivoamisella olen viime vuosina tarkoittanut lähinnä pintasiivousta, imurointia ja kylppärin sutaisua. Tällä kertaa siivottiin aivan vanahaan malliin, nurkkienjynssäyshommaa tarkoitan. Kanarian reissun kuusi lenkkipäivää kuitattiin kuudella lenkittömällä siivouspäivällä. Puhdasta  sentään tuli! Kanarian treeniviikon tuntimäärät olivat muuten jännä juttu: Tuntui kuin juoksua olisi tullut ainakin 15 tuntia, totuus oli tasan viisi! Jatkoa varten muistiin kirjoitettavaksi tuli, että pyörät on varattava vuokrattavaksi sesonkiaikana pari kuukautta etukäteen. Adhoc-kyselijälle ei tarjottu edes reittikarttaa lohduksi. 😁


Lyhyellä ja työläällä varusteiden vaihdolla (12 koneellista pyykkiä kuudessa päivässä) suunnattiin siis kohti maaliskuisia hiihtolatuja. Mielessä siinsivät vierailu Syötteellä pitkästä aikaa ja siellä uusi mökin laajennus, Levin tutut hiihtobaanat ja Kittilän ystävien tapaaminen.


Syötteellä päästiin hiihtämään lasten suosiollisessa rytmissä, eivät nimittäin heränneet päiväuniltaan kertaakaan niinä aikoina kun äitiliini oli hiihtoretkillä. (Olis kai pitänyt viipyä retkillä pitempään!) Kelit oli kohdillaan, mutta latujen kunnossapito tökki. Kun mökki on vähän syrjäisemmän ladun varressa, ekat ja vikat 10 latukilometriä joka lenkistä olivat täynnä mäntymetsän ripottamaa roskaa.  Vasta tunturin juurella alkoi meno kirkastua, päivästä ja kellonajasta riippumatta. Onneksi puhdastakin kaistaa löydettiin, ettei mennyt ihan maku hiihtämisestä. Haastetta oli enemmän pertsalla mennessä, kun ladun vierusta oli turhan jäinen ja latu siis roskainen. Vapaalla tyylillä isoimmat esteet sai väisteltyä, eikä pidon tarttumista tai jäätymistä tarvinnut miettiä.


Levillä latujen laatu oli tutulla varmuustasolla! Parituntista lenkkiä hiihdin, useimmiten vähän alle. Hyvältä tuntui kaikkinensa, vain enemmän olisin toivonut saavani lapsia mukaan lenkeille. Yritettiin hommata toinenkin lenkkikärry hiihtoahkioksi, vain huomataksemme etteivät kärryjen ja kärryjen suksien vuosimallit aivan vaivatta sopineetkaan yhteen. Yksi toimiva menopeli hiihtäjän perään saatiin koottua viimeiseksi päiväksi! Niinikään yksi halukas kyytiläinen ilmoittautui mukaan, ja yksi hiihtäjä eli kärrynvetäjä. Muistot oli hiukan totuutta kultaisemmat: taisi olla viime kerralla sekä pienempi kärry että vähemmän massaa kyydissä että enemmän treeniä pohjilla vetäjällä että tasaisempi maasto! Eka 1,3km kesti 11 minuuttia. Ajattelin, ettei tässä hitsivie päästä kuin vitosen lenkki mutta niinpä vain homma alkoi toimia tasaisemmalla väylällä, ja 19km saatiin kärrylle matkaa. Kyytiläinen käväisi myös lyhyesti suksillaan, kunnes eväsrusinat muistuivat taas mieleen. Aivan helottavan hyvä oli keli, ja toinen Levin latukartan suosikkireiteistäni Marja-Leenan kahvilalle tarjosi parasta antiaan. Sen verta oltiin vain ajoissa ettei lättyjen paistaminen ollut päässyt vielä alkuunkaan, onneksi omat eväät riittivät!


Kun myöhään aloittaa, voi ajoissa lopettaa: näin meidän hiihtokausi 2016. Hiihtoreissulla yhdeksän reissupäivän saldoksi tuli kahdeksan hiihtopäivää ja pauttiarallaa 155 kilsaa. Koko talven lukemat saa kun lisää kaksi kotimaastojen lenkkiä, yhteensä 30km mukaan. Positiivisen kautta ajateltuna siinä on yli satanen enemmän kuin viime vuonna hiihdetyt matkat!


Onneksi kotolandiassa Vantaalla ovat nyttemmin polut sulaneet ja Kanarian reissulle hankitut uudet lenkkarit saatu tehokäyttöön. Lenkkikärryn kanssa on hölkätty ja nyt jo parit lenkit pyöräiltykin. Isovanhemmat ovat taas ilmaantuneet apukäsiksi, ja ne hetket on hyödynnetty tarkkaan paitsi raksalla myös maastolenkkarit jalassa... On alkanut jo mielihalut huidella korkealla, unelmat uudesta tupla-Jukolasta ja multisport-kesästä elävät taas.


"If your dreams don't scare You, they are not big enough."


Ihan ens alkuun puetaan kuitenkin kisanumero ylle puolentoista viikon päästä Bodom Trail -polkujuoksukauden avauksessa Espoossa. En malta odottaa!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Numerolappua uhmaamaan 1/2016

Ehkä kisavauhtikin löytyy vielä...


Istun lentokoneessa ja katson kelloa: ilmoittautuminen BodomTrailille 2016 alkoi kaksi minuuttia sitten. Jännitän, pääsenkö mukaan, kun wifi on lennolla ehkä joo free, muttei juuri nyt lainkaan available. Samalla tiedän, että jännitys mukaanpääsystä tulee jatkumaan vielä pitkään, siihen saakka kunnes seison lopulta lähtöviivalla ja hölskytän toivottavasti siihen mennessä taas vähän vahvempia ja vikkelämpiä kukkakeppejä, joita jaloiksikin kutsutaan. Herkkua yhtä kaikki, on ainakin kehityksen suunta ylöspäin ja toiveiden tynnyriin sukellus alkanut.


Raksaprojekti vie meidän perheen järkevästä treeniajasta tällä hetkellä leijonan osan, eli viikko on onnistunut jos on päässyt kahdelle lenkille ja kerran salille. Parhaimmillaan aerobista on saatu kerättyä ehkä neljä tuntia viikkoon, kun vaunulenkkien suhteen käyttää vähän soveltavaa laskutapaa. Vaan kaikki otetaan ja kaikesta nautitaan, niin lenkeistä, raksasta kuin lasten seurasta. Tää on nyt vaan tätä vielä jonkin aikaa. Tehokkuuden alkulähteillä muuta ei ehdi tehdä kuin juosta, joten pyritään nyt sitten juoksukisaan ensi töiksi numerolappua sovittelemaan ja kisahuumaa mieleen palauttamaan.


 Hyviä uutisia urheilun - tai no, liikunnan - saralta joka tapauksessa on. Pisin juoksulenkki on jo (!) 12 kilsaa, ja hei, ensimmäinen leuka on taas saatu vedettyä! Vuodenvaihteesta alkanut päivittäinen treeni on ehtinyt kasvattaa ensimmäiset hiirenkorvansa: Selvästi onnistuneen leuan olen saanut näinä 31 tammikuun päivänä vedettyä ehkä neljästi. Kohta siis menee jo kaksi. :) Oman kropan paino on tuplaraskauden jäljiltä taas tutuissa lukemissa, maastavedon ja penkin painot samoin. Lasten isovanhempia ei voi liian monessa foorumissa kiittää mm. siitä, että salitreeniä ei ole tarvinnut jättää välistä kuin ehkä kahdella viikolla koko puolen vuoden aikana. Yhden kummitädinkin olen kuulemma saanut innostettua mukaan hulluutuksiin, leuanvetotanko kuuluu siellä hankitun. Jes!


Hyvistä uutisista ja jännittämisen aiheista lisää. Varattuna on Kanarian lomaviikko oman perheen ja kaikkien isovanhempien kanssa, siellä tavoitteena päivittäinen treeni ja ennen kaikkea pyöräily. Raksa ratkaisee, ja jos se sallii, kalenterissa siintää myös parin viikon kiertue keväthangilla. Toistaiseksi hiihtokilsoja pyöreät nolla, jaiks... Treenikaverit ja kilpasiskot ovat vielä tovin aikaa piirun verran karussa siis, mutta paluu numerolapun haltijaksi lähestyy yhtä kaikki. 😁


Jospa tämä olisi se meidän perheen tapa kasvattaa urheilullisia lapsia. Ainakin äiti on pähkinöinä sporttailusta - ilmoittautuminen nimittäin onnistui lopulta kotona, ja nimi komeilee Bodom Trail 2016 osallistujalistalla. Yippee! Toukokuu, mut vie polkujuoksuun!