Lanzarote International Marathon 2013

Pitkällä retkellä 8.12.2013

Oli suunnitelmissa kirjoitella nyt vähän toisenlaista juttua, mutta aina ei voi valita. Kokemusta kertyi taas roppakaupalla, ja tuli hyvää kertausoppia urheilun tarkoituksesta ja mielekkyydestä kuntokilpailijan kohdalla. Juoksukisojen raporttitekstit ovat yleensä aika tylsää luettavaa omastakin mielestä, vaan ehkä tästä nyt saadaan pientä poikkeusta sääntöön!

Kulunut syksy on ollut juoksupainotteinen, kun kisoja on kierretty vielä suhteellisen myöhään kesällä ja syksyllä. Näin jälkikäteen mietittynä maraton joululuussa vaatii varsin paljon kärsivällisyyttä, kun juoksukautta joutuu välttämättä venyttämään alkavan hiihtokauden treenejä sotkemaan. Noin puolivälissä Lanzamarathonia alkoi kärsivällisyys loppua, ja treeniväsymys tuntua ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Mutta otetaas pari muuta asiaa ensin...

Hienon reitin olivat järjestäneet! Lanzamaraton alkoi Jardin de Cactusista vuoristosta, ja reitin alkuosa (12km) kiipeili hyväkuntoista mutta paikoin kovin jyrkkää vuoristoasfalttia niin, että alkoi heikompaa ja reitillä kuullun mukaan myös keskivertomaratoonaria hirvittää. Kello oli vasta yhdeksän aamulla, mutta aurinko porotti jo paahtavasti, ja olisipa ollut matka vielä pitempi ilman omaa juomapulloa alkukilometreillä: ensimmäinen juomapiste odotti vasta seitsemässä kilometrissä.

Muistiinpanoja. Lähdössä vallitsi jonkinlainen hallittu kaaos: vain suomalaiset ja saksalaiset odottivat lähtöä jotakuinkin paikallaan lähtöportin takana. Suomalaisia oli paljon, varmaankin olimme monipäisin kansakunta espanjalaisten jälkeen. Tervehdittiin toisiamme! WC-tarjonta oli mielenkiintoista tälläkin retkellä: kolme toilettia koko porukalle, paperia ehkä kolmasosalle. Hupsista? Musiikkina soi repeatilla Kate Perryn (ei Pinkin) tyttöpusu.

Reittikuvaus osoittautui hupaisan suurpiirteiseksi. Olimme tutustuneet profiiliin tarkkaan, kun henkilökohtainen jäniksemme suunnitteli optimaalisinta vetoaikataulua kimurantteihin korkeuseroihin. Joko mittakaava petti, tai mielikuva yhdestä noususta sekoitti muuten vain, mutta aika varmasti nousua oli ekalla kympillä enemmän kuin 62m. Ilman omaa juomapulloa alkumatkasta olisi tullut kyllä kuiva! Pienet laskuvirheet kuuluvat juoksukisan kulkuun: olin kympin kohdalla 1 1/2 minuuttia tavoitetta (4h) perässä, vaikka kuvittelin olevani 30s edellä. Hymähtelin jänismieheni ja appiukon muka ripeälle alkuvauhdille - joka sekään hädin tuskin ylsi tavoiteaikataulun vauhtiin.

Alamäkipätkä vuoristosta Costa Tequisen rantaan oli mitä pitikin, loivaa, rullaavaa laskua. Vauhtikin soljui, alle vitosen kilometrejä tuli ainakin yksi, ehkä pari. Rannassa tapahtui sitten jotain outoa, nimittäin tasaiseksi piirretyllä rantareitillä (jota sahattiin 3 1/2 kertaa!) oli yhtäkkiä pelkkää ylämäkeä ja nousuksi taipuvaa tasaista. Molempiin suuntiin. Pöh.

Ongelmat siis alkoivat kasaantua, eikä toivomaani kulun parantumista tapahtunut ikinä. Puolivälin tuntuma oli sellainen, että vedin loputkin rahat veikkauksesta maaliinpääsyn suhteen. Appiukon ja siten myös jäniksen selkä tuli vastaan, eikä helpolta näyttänyt sielläkään, keskeytystä ounasteltiin. Jänis-J ehdotti diiliä, jolla vedettäisiin neljän tunnin vauhti kiinni, perässä oltiin ehkä reilut pari minuuttia. Vai onko voimia? Pitihän sitä kokeilla.

Kokeilu kesti 4km, tai sitä rataa. Liekö ensimmäinen kerta, kun kisassa oli pakko laittaa kävelyksi. Mahasta varoiteltiin nestemäisistä paluuviesteistä, geelien imemistä vastaan kai. Jokin näissä urheilujuomissa ja geeleissä tuntuu aina tuottavan minulle vaikeuksia! 2 1/2 tuntia kestivät hiilihydraattivarannot, ja sitten alkoi kone kiehua, kun uusi energia ei imeytynyt. Pirulainen.

Pyyhe oli lentämässä kehään, ja annoin jo kilometrin kävelylleni nimen "loppuverryttely", kun kotimaista äijäenergiaa viidenkymmenen vuoden toiselta puolelta tupsahti viereen. Tsemppaavin kommentti vähään aikaan oli niinkin hymähtelevä kuin "jaa, jos vaan millään kuitenkin maaliin, niin ilman muuta, jää parempi mieli". Tässä kirjoitellessa alan olla tasan samaa mieltä, voi ylpeillä edes sinnikkyydellä. :)

Käveltyä tuli yhteensä ehkä 5-7 kilsaa, juteltua marevanista ja isästä, juoksukärryistä ja lapsesta, tankkaamisesta ja pakkasesta. Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä tästä retkestä teki hankalan, ehkä moneen kertaan mainittu monen tekijän sigma, joista maraton koostuu. Kunto oli käsittääkseni hyvä, eikä vauhti suunnitelmissa mitenkään liioiteltu, aurinko ja kova maasto tekivät osansa. Helle ehkä hankaloitti entisestään myös energian imeytymistä, ja viimeisten päivien osalta valmistautuminen kaipaa tarkistusta. Ja treeniväsy pitkän kesäkauden jälkeen! Ainakin kerran vuodessa taitaa olla viisaampaa levätä nykytahtia korostetummin.


Jos kolmas kerta toden sanoo, niin maraton ei taida olla minulle se luonteenomaisin harrastus. Tämä noteeraus (4:29,25) pääsee nipin napin kakkoseksi omassa Wall of Famessani, ennätykseksi jää 4:22,13 Helsinki City Maratonilta 2009. Katsotaan nyt sitten, vieläkö uusia yrityksiä tulee. Varmuuden vakuudeksi jotain oppia lienee paras tikata muistiin.

.Treenaaminen kilpailunomaisessa maastossa ja lämpötilassa. Jos tämä ei ole mahdollista, aikatavoitetta on turha asettaa, paras lähteä juoksuretkelle.

.Tankkaaminen tarkoittaa suunnilleen yhden leipäannoksen lisäämistä normaaliin päiväannokseen. Keksit, kakut ja tuplapasta-annokset on täten todettu toimimattomiksi.

.Matkasta nauttiminen. Pelkkä tulostavoite mielessä juokseminen tekee maratoonauksesta rankan harrastuksen. Paljon kivempaa on kaikilla ja joka suhteessa, kun juoksee vain silloin kun juokseminen oikeasti houkuttelee. (Toinen näkökanta on toki treenaamisen buustaaminen maratonilmoittautumisella.)


Lopuksi kiitos upeasta kannustuksesta kaikille Lanzaroten saarella olleille! Nimittäin kaikki kannustivat. Oli ihan Tukholman veroista kannustamista, ja se on maratonvertailussa paljon myönnetty.

Tekniikkalajeja!

Uinnin ja hiihdon harjoituksia 11/2013

Unelmien hiihtolenkki - ja nousu!
Kuva Ylläksen Kukas-tunturin päältä.

Perheenlisäyksen ja Suomen mainioiden vanhempainvapaamahdollisuuksien myötä pääsimme aloittamaan hiihtokauden tänä vuonna hyvissä ajoin. Oli hymyä ja ainakin mielikuvissa pitkää liukua, kun Levillä Suomen Lapissa asuva (hiihdon) ystävä paljasti, että minun hiihtokauteni avaava lenkki oli hänellekin syksyn ensimmäinen. Hyvin, oikein hyvin ollaan siis aikataulussa!

Hiihtokautta aloitellessa tuntuu aina, nytkin, ettei kapeilla suksilla kerrassaan voi pysyä pystyssä. Varsinkaan yhdellä jalalla, varsinkaan alamäessä, epätasaisella, mutkassa, ladun ulkopuolella, ... Eikähän toki aina pysykään. Omia perussyntejäni on, lajissa kuin lajissa, varovainen taitojen hilaaminen. Aivan varmasti olisi parempi edes toisinaan heittäytyä osaamisalueen ulkopuolelle, yhdelle sukselle, lisätä vauhtia, kantata lujemmin, viedä paino ulkosyrjälle. Pysyä omaksi yllätyksekseen pystyssä, tai kaatua. Ainakin tietäisi, miten käy.

Auringon, kahvin ja letun vauhdittamana
 lenkit on pelkkää nautintoa!

Ei tule mieleen selitystä, miksi en testaa rajojani useammin - kai kyse on uskaltamisesta. Onhan se aika kammottavaa kaatua pehmeään lumeen! Samaa vikaa esiintyy arvatenkin myös pyöräilyssä, varsinkin siinä. Ei vähiten naurettava lisäyksityiskohta rajojenylittämispelossa on se, että eniten pelkään ajaa pitkospuilla, joilta kaatuisi yleensä vain pehmeään suohon. Ja itse pidän itseäni loogisena henkilönä.

No joo. Tekniikkaa haltuun siis pikku hiljaa. Olen viimeiset kolme vuotta valinnut talveksi aina yhden teeman, jotta hiihtotekniikka paranisi edes hitusen kauden mittaan. Keskustelimme tästä kotivalmentajani kanssa yhteisellä hiihtolenkillä pitkään ja kiihkeästikin, enkä silti luovu kannastani: tekniikka paranee parhaiten, kun ylikorostetaan yhtä osa-aluetta vuorollaan. Valkan mielestä hiihtoa on vaikea palastella osa-alueisiin, mistä siitäkään en ole aivan samaa mieltä. Pitkähkön tinkaamisen jälkeen pääsin lopulta niskan päälle siinä määrin, että nimesimme alkavalle talvelle yhteensä kolme hiihtoteemaa: ylävartalon voima (kestoteema kolmatta vuotta putkeen), hiihtoasennon painopisteen hivuttaminen eteenpäin ja tasatyöntö. Jippii! Katsotaan talven mittaan, pystyykö nainenkaan keskittymään ihan noin moneen teemaan yhdellä kaudella... Ehkä pystyy!

Pitkään lomaamme mahtui paljon muutakin kuin hiihtoa. Oulussa kaunis ensilumi muutti parissa päivässä muotoaan varsinaiseksi pääkallokeliksi, mistä intoutuneena ehdotin seikkailijakaverilleni Tytille uintitreffejä. En tiennyt mitä halusin, vaikka taka-aivoissa piilottelikin aikomus kysäistä jotain uintivinkkejä. Kävi niin, että aamu-uinnistamme tuli vaparitekniikan pikakatsaus, ja sehän oli hyvä kuin mikä! Innostuin aivan totaalisesti, kun ensimmäistä kertaa sain vinkkejä ja pääsin edes tunniksi sukeltamaan vapaauinnin saloihin. Se kummallisuus, että jalat ei meinaa pysyä kauhoessa pinnalla, sai sen verran järkeviä selityksiä ja syitä taakseen, ettei koko homma enää tuntunut kummalliselta ollenkaan. Eihän ne jalat pinnalla pysy, jos koko uimari on viistossa, eikä vaakatasossa pinnan suuntaisesti. :) Uutta uintikertaa en ole vielä ehtinyt suorittaa, mutta pian se tulee, ja sitten on parempi muistella näitä mainioita ohjeita. Kiitos Tytti!

Liukuharjoituksia:

.Sivupotkut
 ..Kyljellään, alempi käsi edessä
 ..Nojaa päällä käteen
.Kylkikeinuttelu
 ..Vatsallaan, kädet sivuilla, pullari jalkojen välissä
 ..Keinuttele yläkroppaa puolelta toiselle
.Peppu pinnalle
 ..Vatsallaan, peppu korostetusti pinnalla
 ..Älä päästä selkää notkolle
 ..Yritä saada myös yläkroppa pidettyä pinnalla!


Keskity näihin:

.Rauhallisia vetoja
.Yläkroppa 'matalana'
 ..Hengittäessä yritä olla nostamatta yläkroppaa
 ..Käännä selkeästi kyljelle!
 ..Vatsa tiukkana, että paketti ei mutkittelisi.
.Kädet kauhovat "kymmentä vaille kahta", leveämmällä kuin tuntuisi sopivalta.

Knoppi:
.Älä hengitä ensimmäisellä vedolla, hyvä liukuasento säilyy pitempään!