Lanzarote International Marathon 2013

Pitkällä retkellä 8.12.2013

Oli suunnitelmissa kirjoitella nyt vähän toisenlaista juttua, mutta aina ei voi valita. Kokemusta kertyi taas roppakaupalla, ja tuli hyvää kertausoppia urheilun tarkoituksesta ja mielekkyydestä kuntokilpailijan kohdalla. Juoksukisojen raporttitekstit ovat yleensä aika tylsää luettavaa omastakin mielestä, vaan ehkä tästä nyt saadaan pientä poikkeusta sääntöön!

Kulunut syksy on ollut juoksupainotteinen, kun kisoja on kierretty vielä suhteellisen myöhään kesällä ja syksyllä. Näin jälkikäteen mietittynä maraton joululuussa vaatii varsin paljon kärsivällisyyttä, kun juoksukautta joutuu välttämättä venyttämään alkavan hiihtokauden treenejä sotkemaan. Noin puolivälissä Lanzamarathonia alkoi kärsivällisyys loppua, ja treeniväsymys tuntua ensimmäistä kertaa ihan kunnolla. Mutta otetaas pari muuta asiaa ensin...

Hienon reitin olivat järjestäneet! Lanzamaraton alkoi Jardin de Cactusista vuoristosta, ja reitin alkuosa (12km) kiipeili hyväkuntoista mutta paikoin kovin jyrkkää vuoristoasfalttia niin, että alkoi heikompaa ja reitillä kuullun mukaan myös keskivertomaratoonaria hirvittää. Kello oli vasta yhdeksän aamulla, mutta aurinko porotti jo paahtavasti, ja olisipa ollut matka vielä pitempi ilman omaa juomapulloa alkukilometreillä: ensimmäinen juomapiste odotti vasta seitsemässä kilometrissä.

Muistiinpanoja. Lähdössä vallitsi jonkinlainen hallittu kaaos: vain suomalaiset ja saksalaiset odottivat lähtöä jotakuinkin paikallaan lähtöportin takana. Suomalaisia oli paljon, varmaankin olimme monipäisin kansakunta espanjalaisten jälkeen. Tervehdittiin toisiamme! WC-tarjonta oli mielenkiintoista tälläkin retkellä: kolme toilettia koko porukalle, paperia ehkä kolmasosalle. Hupsista? Musiikkina soi repeatilla Kate Perryn (ei Pinkin) tyttöpusu.

Reittikuvaus osoittautui hupaisan suurpiirteiseksi. Olimme tutustuneet profiiliin tarkkaan, kun henkilökohtainen jäniksemme suunnitteli optimaalisinta vetoaikataulua kimurantteihin korkeuseroihin. Joko mittakaava petti, tai mielikuva yhdestä noususta sekoitti muuten vain, mutta aika varmasti nousua oli ekalla kympillä enemmän kuin 62m. Ilman omaa juomapulloa alkumatkasta olisi tullut kyllä kuiva! Pienet laskuvirheet kuuluvat juoksukisan kulkuun: olin kympin kohdalla 1 1/2 minuuttia tavoitetta (4h) perässä, vaikka kuvittelin olevani 30s edellä. Hymähtelin jänismieheni ja appiukon muka ripeälle alkuvauhdille - joka sekään hädin tuskin ylsi tavoiteaikataulun vauhtiin.

Alamäkipätkä vuoristosta Costa Tequisen rantaan oli mitä pitikin, loivaa, rullaavaa laskua. Vauhtikin soljui, alle vitosen kilometrejä tuli ainakin yksi, ehkä pari. Rannassa tapahtui sitten jotain outoa, nimittäin tasaiseksi piirretyllä rantareitillä (jota sahattiin 3 1/2 kertaa!) oli yhtäkkiä pelkkää ylämäkeä ja nousuksi taipuvaa tasaista. Molempiin suuntiin. Pöh.

Ongelmat siis alkoivat kasaantua, eikä toivomaani kulun parantumista tapahtunut ikinä. Puolivälin tuntuma oli sellainen, että vedin loputkin rahat veikkauksesta maaliinpääsyn suhteen. Appiukon ja siten myös jäniksen selkä tuli vastaan, eikä helpolta näyttänyt sielläkään, keskeytystä ounasteltiin. Jänis-J ehdotti diiliä, jolla vedettäisiin neljän tunnin vauhti kiinni, perässä oltiin ehkä reilut pari minuuttia. Vai onko voimia? Pitihän sitä kokeilla.

Kokeilu kesti 4km, tai sitä rataa. Liekö ensimmäinen kerta, kun kisassa oli pakko laittaa kävelyksi. Mahasta varoiteltiin nestemäisistä paluuviesteistä, geelien imemistä vastaan kai. Jokin näissä urheilujuomissa ja geeleissä tuntuu aina tuottavan minulle vaikeuksia! 2 1/2 tuntia kestivät hiilihydraattivarannot, ja sitten alkoi kone kiehua, kun uusi energia ei imeytynyt. Pirulainen.

Pyyhe oli lentämässä kehään, ja annoin jo kilometrin kävelylleni nimen "loppuverryttely", kun kotimaista äijäenergiaa viidenkymmenen vuoden toiselta puolelta tupsahti viereen. Tsemppaavin kommentti vähään aikaan oli niinkin hymähtelevä kuin "jaa, jos vaan millään kuitenkin maaliin, niin ilman muuta, jää parempi mieli". Tässä kirjoitellessa alan olla tasan samaa mieltä, voi ylpeillä edes sinnikkyydellä. :)

Käveltyä tuli yhteensä ehkä 5-7 kilsaa, juteltua marevanista ja isästä, juoksukärryistä ja lapsesta, tankkaamisesta ja pakkasesta. Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä tästä retkestä teki hankalan, ehkä moneen kertaan mainittu monen tekijän sigma, joista maraton koostuu. Kunto oli käsittääkseni hyvä, eikä vauhti suunnitelmissa mitenkään liioiteltu, aurinko ja kova maasto tekivät osansa. Helle ehkä hankaloitti entisestään myös energian imeytymistä, ja viimeisten päivien osalta valmistautuminen kaipaa tarkistusta. Ja treeniväsy pitkän kesäkauden jälkeen! Ainakin kerran vuodessa taitaa olla viisaampaa levätä nykytahtia korostetummin.


Jos kolmas kerta toden sanoo, niin maraton ei taida olla minulle se luonteenomaisin harrastus. Tämä noteeraus (4:29,25) pääsee nipin napin kakkoseksi omassa Wall of Famessani, ennätykseksi jää 4:22,13 Helsinki City Maratonilta 2009. Katsotaan nyt sitten, vieläkö uusia yrityksiä tulee. Varmuuden vakuudeksi jotain oppia lienee paras tikata muistiin.

.Treenaaminen kilpailunomaisessa maastossa ja lämpötilassa. Jos tämä ei ole mahdollista, aikatavoitetta on turha asettaa, paras lähteä juoksuretkelle.

.Tankkaaminen tarkoittaa suunnilleen yhden leipäannoksen lisäämistä normaaliin päiväannokseen. Keksit, kakut ja tuplapasta-annokset on täten todettu toimimattomiksi.

.Matkasta nauttiminen. Pelkkä tulostavoite mielessä juokseminen tekee maratoonauksesta rankan harrastuksen. Paljon kivempaa on kaikilla ja joka suhteessa, kun juoksee vain silloin kun juokseminen oikeasti houkuttelee. (Toinen näkökanta on toki treenaamisen buustaaminen maratonilmoittautumisella.)


Lopuksi kiitos upeasta kannustuksesta kaikille Lanzaroten saarella olleille! Nimittäin kaikki kannustivat. Oli ihan Tukholman veroista kannustamista, ja se on maratonvertailussa paljon myönnetty.