Spring Adventure 2014

Kevään ensi uinnit ja melontamaahanpudotus 10.5.2014


Väsymätön ikiliikkujakaverini Tytti innostui viime kesänä ilmaan heittämästäni ideastani kisata kaksistaan Multisport Cupissa kesällä 2014. Lyhyestä virsi kaunis, Spring Adventureen startattiin viikko sitten lauantaina. Oho!

Valmistautuminen sujui aika kivasti, kuulemma molemmat salaa parantelimme omia flunssiamme kertomatta toisillemme mitään pienistä kröhäilyistä. Näin sen kuuluukin mennä! Valmistautumisessa tankkauksen osalta olin tällä kertaa päättänyt olla tarkka ja hillitty. Tankkaukseksi näin lyhyeen kisaan riittäisi hyvin kahtena päivänä ennen kisaa yksi ylimääräinen leipäpari molempina päivinä. Ylitankkauksen kohtalo oli vielä aivan hyvin muistissa Lanzarotelta, sitä en kokeile enää kertaakaan uudestaan. Tavoistani poiketen olin sen sijaan jotenkin tullut valvoneeksi jopa kahtena edellisenä yönä reilun tunnin, jonka olisin mieluummin nukkunut - olo alkoi olla vähän sen tuntuinen, että kisan jälkeen ei tarvitse nukkumatin perään kysellä.

Univajeet unohtuvat kuitenkin yleensä justiinsa sillä hetkellä kun karttanippu annetaan käteen... Niin nytkin - tai ainakin melkein. Jokin ihmeellinen horros vaivasi vielä reitinsuunnitteluvaiheessa, kun yritettiin laskea kilometritietoja rastiväleille matkan arviointia helpottamaan. Tytti laski päässä nopeammin ja oikein, minä laskimella mitä sattuu! Karttojen kontaktointikin meni vähän sinne päin.

Yhtä kaikki, matkaan päästiin. Tällä kertaa prologeja ei ollut, vaan naisten ja sekajoukkueiden kilpasarja ampaisi suoraan pyörillä mtb-kartan reitille. Päästiin lähdöstä kärkeen, vain muutama sekajoukkue edellämme. Poljettiin aivan reippaasti ja yritettiin pysyä edes jonkun selän takana avoimissa kohdissa. Hyvältä näytti, siihen asti kun saavuttiin ensimmäiselle rastille...

Multisport cup haluaa käsittääkseni profiloitua nimenomaan urheilupuolelle, ja vähän vähemmän sille pähkähulluutta vaativalle osa-alueelle kuten nokkospuskiin patistamiselle. Jokin märkyyden kaipuu näitä kaikkia ratamestareita silti aina yhdistää... Ensimmäinen rasti sijaitsi jotakuinkin keskellä pientä jokea.

Naisjoukkueiden syndroomaan sitten. Monesta suusta olen kuullut, että märällä rastilla jäädään etsimään sopivaa ylityspaikkaa, ja ajatellaan, että pienellä lisäharkinnalla hoksaa jotain ja selviää liki kastumatta. Kun ei selviä! Päätin, että nyt ei mietitä yhtään, jokeen vaan ja kesä kuivattaa tullessaan. Tytti huuteli rannalta parempaa kahlauskohtaa, ja kipaisi sitten puoliväliin perään altaaseen. Ei kuulemma uskaltanut jäädä poiskaan, siis mitä?! Minun takiako, vai viiden metrin säännön, jota tuskin kukaan muu kuin me noudatti kisassa... Hyvä Team Spirit meillä ainakin oli!

Eli märkänä kainaloita myöten jatkettiin matkaa. Neljä ensimmäistä rastia haettiin pyörällä, sitten pyörät rastille parkkiin ja juoksemaan. Johdettiin naisten kisaa tässä vaiheessa! Juoksua varten saatiin rastivahdilta a-nelonen, jossa oli satelliittikuva Jätinlukot-alueesta. Sorakivimonttuja, suppia ja harjuja. Jostain syystä tällä osuudella 1) putosimme heti lähdössä minuutin päähän kärjestä kakkoseksi, 2) juoksimme reput selässä ja kypärät päässä ja 3) emme juosseet läheskään niin kovaa kuin olisi pitänyt JA olisimme pystyneet. Kun hypättiin jälleen pyörien päälle, saimme menosta kiinni uudelleen, ajoimme ihan kärjen ellei kärkivauhtia ja selvitimme suunnistuksen siinä missä muutkin helpolla radalla. Ihan pieni reitinvalinta vaihtoalueelle tullessa sentään tapahtui, ja siinä kohdassa meistä taisi mennä yksi naistiimi ohi. Tulosten analyysi paljastaa, että olimme tässä vaiheessa kokonaiskisassa neljäntenä.

Melonta oli mielenkiintoa täynnä, ja onneksi kestoltaan suhteellisen lyhyt. Ihan tarkkaan ei selviä edes rastiväliajoista, kauanko melonta lopulta vei, mutta suhteessa tällä pätkällä hävittiin ihan tolkuttoman paljon. Menomatka vastavirtaan vei energiaa ja toi oppia, seuraavalla kerralla olen paremmin valmistautunut ja osaan ainakin teoriassa tärkeimmät melontaliikeradat. :) On lupaus!

Vapaasti valitsimme suorittaa vaijeriylityksen melonnan jälkeen. Helppoa kuin mikä, ja kiitos rastivahdille joka suunnilleen kielsi laittamasta valjaita päälle. Niitä ei tosiaankaan olisi tarvinnut, säästyi sekin aika. Toinen juoksupätkä melonnan ja ylityksen jälkeen alkoi pahassa energiavajeessa ja heikotuksessa, mutta eteni alusta pitäen vauhdikkaasti ja oli meiltä kaikkiaan hyvä osuus. Teimme yhden kärkiajan rastivälille, ja pysyimme kaikilla väleillä hyvin kärjen vauhdissa.

Ihmeitä näillä juoksuilla ei kuitenkaan tehty, vaikka edellä menevän Snowflakes-tiimin selät sentään saimme näkyviin vaihtoalueelle taas saavuttaessa. Otimme ihan supernopean vaihdon ja ampaisimme viimeistä kertaa pyörien päälle. Melkein saimme Snoukkarit kiinni (taas kärkiväliaika rastille), mutta teknisellä polkuosuudella ero ei kaventunut. Mukana hääräsi yksi sekajoukkue, ja yhdessä kohdassa kun kartta ei ollut parhaimmillaan suhteessa maastoon, Snowflakes-selät pääsivät näkymättömiin uudelleen. Harmi! Maalialueella oli vielä luvassa finfoam-patjalla uinti, joka sujui muuten kaikin puolin hyvin ja nopeasti, mutta rastileimaus kesti ja kesti, kun Emit meinasi juuttua trikoontaskuun ja kädet tärisivät kylmästä vedestä. Ja ehkä vähän kiireestäkin.

Kuulimme voittajien tulevan maaliin kun meillä oli vielä uinti edessä. Uinti vei siten aika tasan yhdeksän minuuttia, jonka verran hävisimme voittajille MamAdventurelle. (Onnittelut heille!) Meille kävi lopulta siinä määrin hassusti, että Snowflakes-tiimille tuomittiin 10min sakko leimaamatta jääneestä vaihtoalueen rastista - lähellä oli meilläkin jäädä rasti kuittaamatta. Tämän kisasiskojen sakon myötä nousimme kolmannelle sijalle, ja pääsimme pokkaamaan palkinnoksi Haltin urheilukassit.

Erikoinen kisa siinä mielessä, ettei kisassa sattunut juurikaan harmittavia töppäilyjä - meille. Kun kotimatkalla pantiin kisaa pakettiin, todettiin yhdestä suusta Tytin kanssa, että miksi ihmeessä sitä rastin leimaamista pitää aina jotenkin arkailla. Ylimääräiset leimat eivät tulosta pahenna, joten miksei vain leimaa surutta aina, kun on epävarma? Ja oikeastaan voisi jättää kysymysmerkinkin pois. Tästä lähin leimataan! Ennen seuraavaa kisaa myös käydään melomassa, ja keksitään emitille taskua näppärämpi sijoituspaikka niille osuuksille, kun reppu ei ole selässä. Eikä juosta pyöräilykypärä päässä, edes reeneissä.