Jukolasta tuli henkilökohtainen perinne ja pakkomielle heti ensimmäisellä osallistumiskerralla 2009. Sen jälkeen ei ole osallistumista estänyt sen enempää raskaus, viisikuinen lapsi kuin veljen valmistujaisetkaan - kutsu metsään on ollut pakottava. Niin oli nytkin, ja kuulin metsän kutsun jopa kahtena kaikuna: olin lupautunut täydentämään oman Oulun Valppaiden venlajoukkueen lisäksi Snowflakesien naisjoukkuetta jukolan viestissä.
Hässäkäksi meni, vaikka valmistauduttukin oli mm. varaamalla yöpyminen Mikkelistä, puolimatkasta Vantaalta Kuopioon. Lähtöiltana onnettomuudet lisäsivät matkan kestoa tunnilla, onneksi yöunille ehdittiin sentään kohtuuajassa. Aamun matkaaminen sujui rutiinilla, mutta telttahommat, varusteiden kanto, juniorin ruokinta, numeroiden haku ja juoksijoiden portin löytäminen veivät yllättävän pitkään! Lopulta kun pääsin teltalta liikkeelle juoksutamineissa, aikaa oli viisi minuuttia ennen lähtöalueen portin sulkeutumista ensimmäisen osuuden juoksijoiden osalta. Kerkesin huikata nopeat tervehdykset ja tsemppihalit joukkuekavereille, ja sitten verkkaamaan ja jännittämään...
Tuttuja oli mukavasti lähtöalueella: Passion Adventuren Marjo Länsi-rajan Rastin viestiä avaamassa, viime kesän Kainuun rastiviikon kilpasisko Maarit puolestaan Saloisten Reippaan yhden joukkueen viestin aloittajana. Marjon kanssa seistiin lähtöviivoilla melkein peräkkäin, ja purettiin jännitystä omilla tavoillamme, minä puhua pulputtamalla, Marjo hiljempaa keskittymällä. Minun höpötys varmaan vähän häiritsi :)
Kävin tarkastamassa viitoituksen etukäteen stop-merkille asti. Startista lähdin reippaasti mutta rauhallisesti liikkeelle, juoksin mutten rykinyt. Ohittelin ja minuakin ohiteltiin. Koitin saada kartasta selkoa... Suunta ekalle rastille lähti hyvin alkuun, ja edellä menevien perässä paukaisin jyrkänneriviä päin. Jonotusnumeroa sai pienennettyä pienellä spurtilla ennen nelivetokiipeämisen alkamista. Ylös päästiin ja rastikin löytyi, sijoitus jälkitarkastelussa näytti tippuneen 400:n heikommalle puolelle lähtönumerolta 353. Toiselle rastille mennessä vastaan tuli porukkaa rastikoodeja huudellen. Olin tyytyväinen, että kisa sai hyvän alun, ensimmäistä kertaa hallitsin hermot avausosuudella ensimmäisestä rastista lähtien!
Matka eteni melko kivasti, joskin välillä edetty matka tuntui uskomattoman pitkältä karttaan verrattuna. Eka puolen minuutin pummeroinen sattui ennen puoltaväliä, mutta ihan tarkkaan en muista millä rastilla. Loppupuolelle rataa mahtui vielä vähän isompi koukero, piti ihan palata muutama kymmenen metriä takaisin kun letka edeltä yhtäkkiä kaikkosi. Sitten hirmuisella kirillä loppua kohti, helppoja rasteja paitsi viimeinen, tv:ssäkin monta kertaa huvitusta herättänyt rasti niityllä maalisuoran alussa. Iso joukko naisia häröili ties missä, minä tartuin yleisöstä tulevaan huutoon rastin leimasimen sijainnista käytännössä maaliviitoituksen puolella. Pinkaisin vielä elämäni parhaan suunnistusloppukirin, km-vauhdilla 3:45, ja tulin vaihtoon lopputulosten mukaan sijalla 399. Meni kauan ennen kuin selvisi, miten juoksu suhteessa muihin suunnistajattariin sujui, mutta heti maalissa olin vetäisyyn aika tyytyväinen. Ellu otti kartan ja huusi "ihan loistava veto", säntäsi metsään ilman ainuttakaan viestintuojan kannustusta... En saanut mitään ulos suusta, hyvä jos uloshengityksen! Ens kerralla huudan perään, lupaan!
 |
| Meidän venlatiimi hyvän aikaa jo maalissa! |
Joukkueen sijoitus eli heiluen kisan ajan, ja suoritukset tuottivat iloa ja osin pieniä pettymyksiäkin tekijöilleen. Lopputulos oli kuitenkin aika kiva, 489. Pieni kismitys taas ensi vuoteen, kun lähtönumero huononi edellisestä - syy treenata tulevakin vuosi! Illan mittaan työtä omalla kohdalla tuotti lopun viikonlopun aikataulun suunnittelu, jukolan joukkueestamme puuttuvien viestinviejien korvaajaehdokkaiden metsästys ja energia- ja nestevajeen täyttäminen. Aamulla olo tuntui kaikelta muulta paitsi valmiilta uuteen starttiin...
Jukolan aamu
Jonotin ja nieleskelin aamupalaani yhteensä varmaan puolitoista tuntia. Siinä samalla ehti nähdä Jukolan viestin loppuratkaisunkin, ja kärkimiesten huikean vauhdin metsässä. Kahvikupponen virkisti ja helpotti oloa sen verran, että tohdin alkaa tosissaan valmistautua omaan toiseen starttiin, hypellen ja pikku hiljaa räväköityen. Ihme homma, että sillä hetkellä kun matkaan lähettävä "nyt"-komento kuului, tuntui aivan normaalilta lähteä taas juoksemaan metsää kohti johtavaa liejuista valtaväylää.
Suunnistus aamulla meni vaihtelevasti, päällisin muisto on, että rastit alkoivat löytyä aivan hyvin sen jälkeen kun muistin ja uskalsin alkaa ottaa omat reitinvalinnat omiin käsiini. Aikaa meni hitokseen, yhteensä 2 tuntia 20 minuuttia reilun 10 kilometrin reitillä, mutta hyvin jaksoin ja energiaa sain imeytymään yhden Snickers-patukan verran ongelmitta. Päätin ammentaa tästä hyvää mieltä tulevaa Rokuan Geopark -haastetta varten, että väsyneenäkin juoksusta saa kiinni kun vain juoksemaan lähtee, ja että suunnistaakin tarvittaessa osaan. Sitä paitsi sijoituskin oli ihan tavoitteiden mukainen: alle tuhannes!
Tästä sitten Rokuaa kohti - jännittää tuskin voisi yhtään enempää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä?