Luukin XC1/2M 2013

Kovuutta hakemassa 7.9.2013

Jos tämä olisi video, jännitys
näkyisi huulten nykimisenä...

Jännitti kuin pientä oravaa. Ensimmäinen maastopyöräkisa ikinä, ja luotto omiin ajotaitoihin noudattaa jokseenkin puoliintumislakia, jossa puoliintumisaika on yksi vuorokausi. Yritän saada tähän jonkinlaisen muutoksen pään sisällä loppukesän aikana!
Viivalle olin joka tapauksessa päättänyt lähteä, ja mitata ns. lähtötasoni. Kantavana ajatuksena oli "pois alta", että voi sitten parantaa suoritusta seuraavalla kerralla. Sitä saa mitä lähtee hakemaan, parannettavaa ensi vuoteen kyllä jäikin.

Hymyilytti järjestelyjen harrastelijamaisuus, kuten se, että lähtöaikaa muutettiin lähtöpaikan muuttamisen seurauksena; molemmat päätökset tuntuivat syntyvän n. varttia ennen ilmoitettua starttia. Vaan mitäpä siitä, matkaan päästiin. Olin hakenut paikan porukan häntäpäästä, takanani suunnilleen vain huomioliivinen kaveri, jonka kuulin vannovan, että hän "lähtee viimeisenä ja tulee viimeisenä". Meidän rivistä startti oli kyllä varsin verkkainen, ja päädyin aikeista poiketen ohittelemaan porukkaa kuin (liikkuvia) tolppia, ihmeellisen kova usko pöksyissä.

Ekat pari kilsaa, kolmekin, väännettiin hiekkatietä, vauhti kasvoi ohitus ohitukselta. Ennen polulle pujahtamista arvioin saaneeni sopivavauhtisen porukan kiikariin, ja päätin koittaa pysyä mukana. Läskiks män, teknisyyden lisääntyessä vähänkin alkoi sijoitukset vaihdella keskimäärin "kaksi alas, yksi ylös" -kaavalla. Lohdullista oli se, että välillä olin itse vertailuryhmää sinnikkäämpi juurakoissa! Muuutta välillä taas tuntui että muut olivat vähän vasta pyöritelleet tiepätkällä ja alkoivat ajaa hetki hetkeltä napakammin, kun juurakot tihenivät. Yhtä kaikki, pysyin ihan ookoosti mukana, ja pääsin sileälle polkupätkälle mukavassa peesissä.

Kuvaaja: Petra Talvitie.

Reitti sisälsi n. 8km siirtymän Luukin lähtöpaikalta Pirttimäkeen, jossa ajettavana oli kierrosrata. Puolimaratonilla kierros tehtiin kerran, koko lenkin sankarit ajoivat ringin kolmesti. Menomatkan loppupuolella juuri ennen Pirttimäkeä letkani hajosi, taisin itse jäädä kuhnimaan johonkin nyppylälle. Kierroksen alkuosa oli muutaman kilometrin verran hiekkatietä, jolla matkalla pidin katseen edellä vilahtelevassa selässä, ja yritin parhaani mukaan pitää näkötuntumaa. Ei se ihan vissiin onnistunut, tai ainakin viimeistään puolimatkassa, radan teknisimmän pätkän alkaessa totesin olevani totaalisen yksin, ja aloin keskittyä ajolinjojen tiiraamiseen rengasjäljistä. Tulos huono. Teknistä polkua oli ehkä max pari kilometriä, mutta ajallisesti minulta hukkui tuolle välille ties kuinka, en halua edes tarkistaa totuutta! Ja juuri tämä pätkä on se, joka huononsi oman arvosanani suorituksesta tasolta 'hyvä' tasolle 'ookoo'. Kerran horjahdin vähän reilummasti, kerran panin jalkautumisen huurtuneiden lasien ja kerran hankalasti paistavan auringon syyksi... Ja vielä pari kertaa takaa yllättäneen moottoripyörän syyksi. Miesten kärjen neljä kuskia saivat minut kierroksella kiinni, ja aloin kirota mielessäni tilannetta, jossa myös naisten tuttu kärki tavoittaisi. Hitto! Yritin imeä ajatuksesta voimaa: ajaisin ainakin hyvin, että kehtaisin hyvillä mielin tulla ohitetuksi... Ehkä sitä sisua sitten tuli sen verran, että selvisin, enkä nähnyt ohittavia naisia lainkaan.

Kun viimeistä kertaa tultiin kierroksella hiekkatielle ja aloin tunnistaa lähestyvän Pirttimäen, vilkaisin kelloa: puoli tuntia aikaa ehtiä maaliin kahden tunnin aikarajassa! Olin pitänyt kahden tunnin rajaa hyvän onnistumisen kynnyksenä. Nyt sata lasiin, tai ysiviis ainakin! Tiesin, että polut maaliin ovat pääosin mahdollisia ajaa sujuvasti, ja kiihdytin juurakkoiseen ylämäkeen päättäväisenä. Ihan kohtuullisesti meni, pientä haparointia lähinnä vain... Välillä tuntui että yläkropasta olisi saanut löytyä enemmän tujua... Sitten huomasin, että olin unohtanut keulan kiinni! Niinpä tietenkin, alkoi tuntua taas helpommalta kun sai rockshoxilta vähän apuja. :)

Yksin kapeaa mutta sileää polkua ajaessa yritin tietoisesti muistella menomatkan kovaa matkavauhtia. Yksin vauhti tuntui enemmältä, vaikka matka taittui hitaammin. Oispa ollut porukkaa! Senkin takia, että pari kilometriä ennen maalia luulin kääntyneeni väärään suuntaan, ja ajoin minuutin pätkän kertaalleen eestaas. Reittimerkinnät olivat omaan hätäiseen makuuni pikkuisen turhan harvassa. Maalissa olin lopulta ajassa 2:02, joten reittipööpöily ei yksin riitä selitykseksi. Ja näin ollen vieritän syyn tekniselle ajamiselle tilanteessa, jossa paras vireys lihaksistosta oli jo syöty, ja matkaa oli vielä pelottavan paljon jäljellä. Maalissa tuntui siltä, että reitti oli jopa odotettua helpompi, ja sen vuoksi törttöily ja jalkautumiset alkoivat pian ärsyttää kahta karmeammin.

Mtb-fiilis oli kisan jälkeen kahtalainen, pikkuisen turhautunut ja toisaalta innostunut. Nyt se ensimmäinen kerta on takana, ja tästä eteenpäin homma on tutumpaa. Seuraavaan kisaan voi ehkä jo miettiä taktiikkaakin, ja lähteä heti alusta reilusti matkaan. Aina ne "röllimetsät" jotenkin lutviutuu! Parasta olisi sinnitellä sopivassa peesissä, ajolinjaoppia imemässä.

Kiitokset mukavasta kisasta organisaatiolle ja kanssakisaajille! Lienee tarpeen tulla uudestaankin.