Lajista riippumatta syksy tuntuu aina jonkinlaiselta ylimenokaudelta. Näin on ainakin entisen kesälajin palloilijan ja nyt suunnistuksesta tolkuttomasti innostuneen mielestä! Syksy on harjoituskautena aina jotain levon, tylsyyden ja uuden odottamisen yhdistelmää. Toisaalta tuntuu tarpeelliselta antaa kropalle väliaikaa, toisaalta tekisi mieli aloittaa hyvissä ajoin kunnon valmistelut hiihtokautta ja seuraavaa kesäkautta varten. Jokin tasapaino näiden välillä pitäisi lyhyessä ajassa lyhyeksi ajaksi löytää.
Männä syksynä ovat syksyn harjoittelua edesauttaneet myöhäiset juoksutavoitteet, kympin ja puolikkaan comeback-kisat. Jotta suora täydentyisi, tarkoitus olisi ennen vuodenvaihdetta koettaa vielä maratoniakin uudelleen pitkän tauon jälkeen. Kisat ja niiden odottelu ovat tuoneet mukavaa jännitystä harmaisiin iltoihin, ja tietysti motivaatiota treeneihin. Pitkillä lenkeillä räntäsateessa +5 asteessa sitä motivaatiota sitten kysytäänkin... Paree pitää tavoitemaraton ja hellemaisema mielessä!
Mutta ei niin paljon harmaata puurtamista tai kirkkaita tavoitteita ettei ehtisi vähän rennompaakin. Lapsen ja kotiäiteilyn myötä on päässyt tutustumaan ihan yllättäen seurakunnan järjestämään, nuorille aikuisille suunnattuun ohjelmaan. Kuten kuntonyrkkeilyyn, vihan synninpäästön merkeissä! Aivan mahtavaa, vihdoinkin kirkko on kuullut ajatuksiani! Tässä lyhyesti syksyisen herkkuhetken kertausta, kuvankin koitan saada pian tunnelmaa täydentämään.
Nimelliseen hintaan kun tuntia tarjottiin, naapurin mamman kanssa päätimme osallistua tälle ihan oikean kehänyrkkeilijän ja pastorin vetämälle tunnille. Kyseessä siis yksi ja sama nainen, kuuleman mukaan tv:stäkin tuttu. Viime aikoina urheilua on tullut harrastettua lähinnä oman tai enintäänkin kotivalmentajan mielikuvituksen mukaan, niin että kunnon valmentajan vetämä ohjattu tunti tuntui varsin makoisalta. Oli mukavan erilaista nakata kengät treenisalin nyrkkeilymaton reunalle ja antaa nilkan lihasten vahvistua pehmeällä alustalla! ;)
Sitä kuvittelee olevansa hyvässäkin peruskunnossa, mutta niin vain kun lajia vaihdetaan, uudet lihakset ja liikeradat nousevat pääosaan ja hups, ja samoin tekee syke jo alkulämmittelyssä. Pehmeä alusta sai vain hetkessä pohkeet ilmoittelemaan, ettei tämmöistä liikuntaa ole vähään aikaan kokeiltukaan. Ja etiäpäin: nyrkkeilyssähän ollaan melkein koko ajan päkiöiden ja sitä myötä pohkeiden iskunvaimennuksen varassa. Treeniä tulee että tuntuu, mutta onneksi samalla on hauskaa.
Kun päästiin lyöntiharjoituksiin, oli yläkroppaakin lämmitelty jo erinäisillä ravisteluilla, pyörittelyillä ja heilureilla niin, että kädet tuntuivat raskailta ennen ensimmäistäkään lyöntiä. Onneksi into vei mennessään, ja nyrkkeilyn ilo löytyi hetkessä. Ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan paitsi oikeita nyrkkeilyhanskoja myös lyönninvastaanottimia :). Ja kuteja saikin lyödä ja ottaa vastaan ihan isonkin rahan edestä! Valkka kävi ajoittain neuvomassa tekniikkaa, ja patistamassa rytmin säilyttämiseen.
Mättäessä ja uutta omaksuessa ehti ajatella, että kyllä tästä yläkroppa vielä kiittää ja mieli virkistyy! Etenkin lapojen seudulla tuntui seuraavana päivänä siltä, että jotain uutta on tosiaan kokeiltu. Perhepoliittisista ja alkamisaikasekaannuksista johtuen jouduimme kyytikaverini kanssa harmiksemme jättämään treenin kolmannen puoliskon, keskivartalojumpan väliin, ja kiiruhtamaan kotiin pienten seikkailijattariemme luokse. Teimme lupauksen vatsalihaskuntopiiristä kotona, ja olenpa myöhemmin vielä laajentanut tuota lupausta pitkän linjan kuntopiiriaktiivisuuden lisäämiseksi.
Kuntopiireistä lisää myöhemmin, tämänkertaisen jutun päätän lähettämällä kiitokset treenistä Tikkurilan seurakunnalle ja treenaripappi Hanna Paavilaiselle! Lisää liikunnallisia synninpäästötunteja odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä mieltä?